Toimintaa ja toiminnan mahdollisuuksia

Perheen miehet ovat sairaita. Istuvat sohvalla sylikkäin ja niiskuttavat. Minuun ei sitten tainnut tarttua, siitä on jo viikko kun tauti alkoi miehellä (paranikin jo välillä, mutta liian aikainen töihinpaluu toi takapakin).

Olo onkin kaikin puolin terve. Tuntuu että ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Viime viikkoina on ollut poissa jopa se jatkuva aamuinen huonovointisuus jota migreenitaipumukseen liittyi. Kuukautisetkin menivät täysin säryttä. Ihmeellistä! Joskus illalla on ollut hitusen huono olo, mutta se on poistunut nukkumalla - ennen nukkuminen vain pahensi asiaa. Uusi suora nukkuma-asento määrää!

Tänään selkiytyi kaksi asiaa. Saimme pojalle perhepäivähoitopaikan elokuun alusta alkaen. En tiedä mitään siitä perhepäivähoitajasta, jota meille ehdotetaan, joten meidän täytyy tavata ja tutustua. Olisipa hienoa jos synkkaisi. Hän asuu mun työhuoneen lähellä - hieno juttu. Ja tadaaa- juuri eilen mua kyseltiin pitämään syksyllä paria väri-aiheista kurssia samaan opinahjoon jossa olen ennen pojan syntymää opettanut. Siellä on tällä välin käynyt hirmuinen organisaatiomullistus, mutta mut muistettiin yhä! Saatoin tänään vastata kyllä. Eli nyt on vähän töitä ja hoitopaikka syksyksi. Ihmeellistä!

Taitto- tai kuvitustöitä ei vielä ole tiedossa (syksyksi siis, parhaillaan kyllä liiankin kanssa :)). Melkein toivon salaa, ettei niitä tulisi kovin paljon - voisin lopulta saattaa päätökseen mun lastenkirjahankkeen. Se on jo niin pitkällä että olisi sääli jättää tarjoamatta sitä minnekään.

Olin mielenosoituksessa. En rakasta väkijoukkoja, mutta saatoin elävästi nähdä itseni kiroilemassa kelvotonta työsopimusta (siinä on muutakin kelvotonta kuin tuossa uutisessa mainitut asiat). Koko asia teki minut vihaiseksi. Tein viime kesänä Sanomille kuvituksia (HS:n Olympia-liitteeseen), se on kai mahdollista jatkossakin. Oli pakko tehdä jotain. Tehdä sen minkä voi. Kun tulin kotiin, en ollut enää vihainen. Eräs ystäväni puhui mielenosoituksessa. Hän kuvaa Hesarille, mutta hän ei yhtään pelkää oman asemansa ja työnsä puolesta, hän puhui suoraan, sydämestä, avoimesti ja kannustavasti. Olin tosi ylpeä hänestä: siinä on ihminen jossa on niin suurta luonnollista rohkeutta, ettei sitä edes meinaa rohkeudeksi huomata.