Olen parina päivänä ollut aivan kuolemanväsynyt oltuani pojan kanssa päivän (ja päiväuniajat teen tosiaan töitä, joten se ei ole auttanut asiaa). Olen itkua tuhertanut kun mies on tullut kotiin. Koti kaaoksessa, poika juoksee ympäriinsä ja aiheuttaa lisää, iälleen uskollisena. Eilen lähdin pilatekseen horjuvin jaloin ja pää sumussa. Kun tulin illalla kotiin, mies sen lisäksi että oli leikkinyt pojan kanssa ulkona ja tehnyt omia opiskelujaan, oli pessyt kaksi koneellista astioita ja kaksi koneellista pyykkiä ja asentanut portin keittiön ja olohuoneen väliin - nyt voi välillä levätä sohvalla niin ettei poika pääse samalla keittiöön hajottamaan astioita, kiipeämään pöydälle ja repimään myslipaketteja ja idätysastioita lattialle! Melkein puhkesin itkuun silkasta kiitollisuudesta.
Tänään mulla on kokonainen työpäivä ja mies ja poika lähtivät hankkimaan lisää hyllyjä keittiöön (saa tavaroita korkeammalle, niin ettei poika ylety kaikkeen). Aiemmin tällä viikolla tapahtui semmoinen uudistus että pojan itse nikkaroitu sänky, joka oli sijoitettu aika korkealle, pantiin osittain uusiksi ja laskettiin lattiatasoon. Tähän asti jompi kumpi meistä on aina nukuttanut pojan iltaisin, koska häntä ei ole voinut jättää yksin sänkyyn koska hän olisi voinut pudota korkealta. No, nyt parina iltana poika on jäänyt nukahtamaan itsekseen (eikä ole pannut sitä yhtään pahakseen, kikatellut siellä vaan) ja minulla ja miehellä on yhtäkkiä kahdenkeskistä aikaa!
Siunattu olento tuo mies. Kun minä väsähdän, hän kuuntelee empaattisesti ja ottaa sitten pragmaattisen asenteen: mitä voisimme tehdä helpottaaksemme asioita? Ja jos sitten keksimme jotain, hän tekee sen (tai mahdollistaa osaltaan) saman tien. Olen kerta toisensa jälkeen yhtä äimistyntyt. Kukaan aiempi poikaystävä (eikä oma isä) ei ole ollut tuommoinen mcgyver.
Puhumattakaan, että miehessä on runsaasti muitakin erinomaisia puolia.
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
2 kommenttia:
On se hyvä että mies on nikkari eikä insinööri! Nikkarina oleminen on miehen taidetta, yllättäviä, käytänöllisiä, väliakaisia tai pysyvältä näyttäviä ratkaisuja eläviin tilanteisiin, muuttuviin tilanteisiin. Ja hyvä kuulla naisen laulavan nikkarin ylistyslaulua!
Eläköön mies! Eläköön nainen!
Ja lapsi myös! Eläköön elämä, ja niinhän se tekee!
Hei Lauri,
miehen taidetta, niin juuri, hyvin sanottu! Mies on täynnä elämää ja iloa ja syventymistä, kun edessä on jokin ideointia ja rakentelua vaativa tehtävä.
Lapsi, miespuolinen hänkin, on tietysti täpötäynnä intoa kun mies rakentaa. On hyvin kaunis katsella kun he puuhailevat yhdessä, mies ottaa pojan kärsivällisesti mukaan joka vaiheeseen, vaikka tästä toistaiseksi on lähinnä haittaa tai ainakin hidastetta.
Näin naisena olen yllättynyt, miten monenlaiset elämän asiat ovatkin ratkaistavissa nikkaroimalla - semmoisetkin joita minä luulin henkisiksi haasteiksi :D
Lähetä kommentti