Ropinoita

Ainakin kahdessa seuraamassani blogissa ihmetellään kevätsadetta. Ja tässä tapauksessa kaksi on monta, koska minä en seuraa niin kovin monia.

Mutta ei sitä voi olla ihmettelemättä. Kaikki on vähän toisenlaista ja outoa! Tänä aamuna pihanurmi oli ihan varmasti monta astetta vihreämpää ja pari senttiä korkeampaa kuin eilisiltana. Nukkumaan mennessäni kuulostelin, kuinka joku koputti ja koputti ovellemme kuolettavan kärsivällisesti - kunnes tajusin, että jossain talon seinustalla raskas pisara toisensa jälkeen tömähti jollekin ontolle pinnalle. Ja mitä ihmettä! Aamulla kasvimaalla hyppeli pähkinähakki! Ei, se olikin varis, höyhenpeite täynnä vesihelmiä! Sitten se ravisti, ja muuttui liian monta kertaa pestyn pehmolelun näköiseksi.

Vein illansuussa pari pikkumattoa ulos narulle kuivumaan. Siellä ne saavat nyt nähtävästi olla aika pitkään, kun en tajunnut hakea ajoissa pois. Mutta ei se mitään! Ehkä ne ovatkin siellä karanteenissa, toisessa niistä saattaa elää norovirus vielä kuutisen päivää. Omakotitalojen pyykkinaruilla tuulettuvat matot ovatkin kuin entisajan purjelaivojen lippuja: Rutto! Pysykää kaukana!

Tuli otettua selvää tuommoisestakin asiasta kuin noroviruksen itämisajasta ja säilyvyydestä, kun kaksoset saanut ystäväni sairastui heti sektion jälkeen norovirukseen (ja meidän porukka sairasti ehkä saman taudin, kävinhän mä heitä silloin sairaalassa katsomassa). Aika dramaattisia hetkiä, kun ihmeteltiin sairastuvatko vastasyntyneet. Mutta nyt taitaa olla kaikki hyvin ja perhe on jo kotiutunut. Voin vain kuvitella, miltä tuon kaiken on täytynyt tuntua, kun synnytyksen jälkeen on muutenkin niin hurja hormonimyräkkä päällä. Siinä kyllä vaihtuu raskauden aikainen viilipyttyys äkkiä täysin toisenlaiseen moodiin. Niin, tyttö ja poika sieltä tuli, isot semmoiset, aavenyrkkeilijät, ryppyiset!

Meidän poika harjoittelee retkeilyä nukkumalla rattaissa sateen ropinaan.