Vaihtokauppa

Mahassa maatuu iso lasti kasvislasagnea. Ahhh. Mies toi kirjastosta mainion kasvisruokakirjan. Tajuan taas vähän enemmän siitä miten kasvissyöjän kannattaa syödä, ja varsinkin siitä että miten ruuista saa eri muotoisia. Olen ihan hyvä ruuanlaittaja ja osaan kyllä improvisoida kaikenlaista, mutta jos en saa välillä uusia virikkeitä, taannun kokkaamaan sitä samaa kasvislohkaremössöä vuoroin intialaisittain, vuoroin yrteillä maustettuna. Ruoka, ruoka! Poikakin tykkää, se istuu syöttötuolissa ja tuijottaa herpaantumatta, kun ne kaksi olentoa, jotka yleensä eniten hengailevat hänen lähistöllään, lapioivat erivärisiä ja -muotoisia kappaleita tikkumaisten esineiden avulla naamoissaan ammottaviin aukkoihin.

Nautinto on hyvää. Se on nautintoa. Joskus ei ole mahdollista saada niitä nautintoja, joihin on tottunut. Joskus on huono olo eikä voi juoda kahvia. Tai joutuu syömään ruokaa joka on vain mahantäytettä, eikä suo erityistä nautintoa. Tai joutuu syömään äkkiä, rääppästen jossain välissä. Tai juuri kun on laittamassa suuhunsa suklaapalan, itkuhälytin alkaa huutaa. Luulen, että mulle yksi kovimmista paikoista lapsen saamisessa on ollut se, että en voi nautiskella mielin määrin piintyneistä nautinnon lähteistäni. Se on tietysti mulle oikeasti vain hyväksi. On oikeastaan huvittavaa huomata, miten koville se toisinaan ottaa, miten ärsyttää kun ei saakaan sitä mitä odotti. Sitten hengittelen lähietäisyydeltä pojan kahden hampaan hymyä ja ajattelen, että niinpä niin, tässä diilissä menetetään nautintoja ja saadaan tilalle rakkautta. Aina en vaihtaisi, jos minulta joka kerta kysyttäisiin, mutta ei kysytä!