Aamulla heräsin aika ilkeään migreenin alkuun. Kiskottelin, join mustaa teetä, söin aamupalaa. Ei auttanut. Pyysin miestä jäämään vielä siksi aikaa että otan lääkkeen ja lepään kunnes kohtaus menee ohi. Onneksi miehellä on se mahdollisuus. En oikein pysty hoitamaan vauvaa migreenissä. Tai kai sitä pakon edessä tekee mitä vaan, mutta aika hurjaa se on kun valot ja äänet ja liike sattuvat ja tuo poika on koko ajan vaaroissa ja kiljumassa ja joka verhon raosta leikkaa sisään armoton kevätaurinko. Ja oksettaa. Lääkepistos taas aiheuttaa sen että en voi ajaa autoa vähään aikaan ja tänään olisi mentävä neuvolaan, sinne voisi hyvin kävellä ellei aurinko olisi niin armoton, lääke poistaa säryn mutta ei valonherkkyyttä ja valo laukaisee kivun uudestaan – miten oikein pääsisimme neuvolaan? Taksilla? Ah, mikä vyyhti. Pistos myös tekee sen että loppupäivän on aivan uupunut ja lapsen kanssa oleminen on joka tapauksessa tosi raskasta. On mulla lääke jolla on vähemmän sivuvaikutuksia, mutta jotenkin tunsin että se ei nyt auttaisi. No, muistin että jooga. Aurinkotervehdys ja ehkä seisomasarja ja loppuliikkeet. Mies oli sitten pojan kanssa ja minä joogasin, siihen meni suunnilleen saman verran aikaa kuin piikin ottamiseen ja lepoon sen jälkeen. Niska ja yläselkä heräsivät kohmeesta, veri lähti kiertämään ja koko ruumis valpastui. Vähitellen kivuliaisuuden tunne poistui tyystin, toisin kuin usein lääkkeellä. Myöhemmin päivällä vielä huomasin, että kuukautiset olivat alkaneet. Kuukautissärkyyn ei yleensä ole auttanut oikein mikään! Merkittävää. En lakkaa hämmästelemästä joogan tehokkuutta. Hah, joskus tuntuu että se todella on ihmelääke vähän kaikkeen!
Kun tämä kesä tuli, en oikein enää raskinut joogata. Talvella se toimi, kun ulkona oli pimeää ja märkää tai liukasta. Miehen tultua töistä kotiin minä vetäydyin makuuhuoneeseen tekemään harjoitusta. Nyt olen mieluummin lähtenyt ulos lenkille kun siellä on niin ihanaa. En saa tarpeekseni ulkoilmasta! En oikein tiedä miten saisin jatkettua joogaharjoitusta kesän ajan, meillä on sisällä niin ahdasta ja hämärää ettei se kutsu harjoittelemaan. Voi kun lähistöllä olisi joku valoisa sisätila minne mennä tekemään harjoitusta silloin kun itselle ja perheelle sopii, mutta onko semmoisia paikkoja olemassa? Hm, voisikohan pihassa tehdä? Astangajoogaa neuvotaan tekemään sisällä, miksiköhän? Ollessani Kökarissa taiteilijaresidenssissä joogailin toisinaan paljailla kallioilla (ihastuttavan hörhö mielikuva, eikö vain). Kyllä se ihan hyvin luontui. Tietysti ulkona saa helposti vetoa, ja keho pitää saada tasaisen lämpimäksi ettei satu mitään. Ja sopivan tasainen alusta pitäisi olla, silokallioita meillä ei sentään ole vaikka piha muuten lähestyykin täydellistä. Hohoo, tämähän vaatii testailua! Naapurit, saatte taas ihmetellä tämän talon menoa. Tonttia elävöittävätkin seudun vanhimman talontötterön ohella valtava heinää ja puuntaimia kasvava multakasa, koiran hauta, rälläkkää soittava puolisotilaallinen juoppo volvoamazoninsa kanssa, seinän korkuinen pino vanhoja autonrenkaita ja meidän melkein jokailtainen nuotio ja vaihtuva kööri sekalaisen näköisiä ja värisiä barbecue-vieraita.
Poika tekee heräämistä. Oli niin virkeä olo että rupesin rentoutushetken sijaan kirjoittamaan blogia, saa nähdä tuleeko seuraamuksia. En ole enää uneton mutta väsynyt vielä. Mutta koko ajan vähemmän; eilen illalla kylvin papua ja hernettä kasvimalle ja olen jaksanut vähän kastella ja kitkeä puutarhaa. Nyt nuo hommat tuntuvat virkistäviltä, sormet suorastaan syyhyävät. En ole vielä raskinut käyttää suojakäsineitä, tuntuu ihanalta saada kynnenaluset mustiksi, sormiin pikkuruisia tikkuja ja haavoja, kämmenselkä rahisevan kuivaksi. Ulkona tuoksuu hieman pyörryttävältä, maa ja puut ja varmaan puhelinpylväskin erittävät mahlojaan alkukesän huumassa.
4 kommenttia:
Kokeilin puolen vuoden ajan joogaa ennen kuin löysin oman lajini. Varsinkin ensimmäinen tunti oli vaikuttava.
Joo, eka tunti usein on vaikuttava, olen kuullut muiltakin. Siinä jotenkin ruumiille äkkiä valkenee ne kaikki mahdollisuudet.
Astanga taitaa olla mun lajini, ainakin toistaiseksi se on tuottanut mulle eniten hyvää ja aina palannut ohjelmistoon kaikkien muiden kokeilujen jälkeen. Mä en kyllä tee sitä tavoitteellisesti, tällä hetkellä mulle riittää semmonen (reilun) tunnin treeni kerrallaan, siinä ehtii ihan perusjuttuja, istumasarjan keskivaiheille saakka. Mutta siitäkin tulee uusia oivalluksia ja niin hyvä olo.
Olen myös kokeillut hidasta hatha-joogaa ja se oli tosi hienoa (varsinkin yhden kökarilaisen ohjaajan vetämänä ihan silkkaa taivaallista meditaatiota). Mutta tällä hetkellä on pakko tehdä jotain liikunnallisempaa - kaikkeen ei ole aikaa... Mutta palaan kyllä vielä hathaan jos avautuu mahdollisuus.
Astangajoogaa neuvotaan tekemään sisällä, miksiköhän?
Toi on asia joka on Suomen oloissa muutettavissa. Sama kirja jossa tuo neuvo annetaan, sanotaan että pitäisi myös harjoitella lehmänlanta-lattialla. Yhden neuvon kaivaminen jostain kirjasta on yleistä mutta aika kyseenalaista. Mutta hauskaa että täällä bloggailee muutkin Astanga fiiliksistä. Mä oon harjoitellu vähän pidempään. Aloitin just bloggaamisen, mutta on noita Astanga tekstejä ilmestyny päivittäin välillä kaksikin.
tervetuloa piipahtamaan. Trv. Ilpo Helsingistä.
http://astangajoogi.blogspot.com/
Ilpo, hauska blogi, hulvattomia juttuja. Vaikka ihan "tosissaan" pohditkin asioita, aina hyvä meininki ettei ota asioita saati itteään tosissaan. Mä käsittäsin et tää on tämmönen... leikki tai kokeilu. Hemmetinmoinen kokeilu! :)
Lähetä kommentti