Lintulaudalla vieraili aamulla talitiainen, jonka ylänokka oli kasvanut pitkäksi ja kaarevaksi, alanokka jäänyt tyngäksi. Tintti oli vähän hidas ja peloton, se ei piitannut vaikka seisoin lasin toisella puolella 30 cm päässä siitä. Sen oli vaikea saada siemeniä irti lintulaudan yllä killuvasta talipötköstä. Silti se oli kasvanut isoksi ja näytti kohtuullisen hyvinvoivalta. Näytti vähän kolibrilta tai medenimijältä.Eilen oli pikku orava päässyt talipötköön. Koputin lasiin. Se säikähti ja hypähti ylöspäin kiivetäkseen narua pitkin katolle. Paniikki loisti kurren silmissä kun se pinkoi vimmatusti, eikä se tajunnut, ettei se ole lainkaan etenemässä, vaan jäänyt tahimaan niille sijoilleen. Naru luisti sen käpälissä. Seisoimme hyvän aikaa katselemassa sitä, mutta lopulta oli pakko mennä kun pojalla oli kakat pöksyssä. Siihen jäi kurre juoksemaan, olisiko tuo nyt sitten yhdenlainen oravanpyörä.
Oli hyvä hiljentyä porukalla. Lähes koko kolmituntisen ajan ajatukset häilyivät ja tuli kaikenlaisia tuntemuksia ilosta kärsimättömyyden kautta pieneen raivoon, kunnes lopuksi laskeutui suuri rauha. Siihen olisin tahtonut jäädä - sitten iltama loppuikin. Parhaani mukaan pysyttelin olossa loppuillan. Oli kiinnostavaa huomata, miten kauan laskeutuminen voi kestää. Että siis olen kumminkin vähän kierroksilla, vaikka vietän ulkoisesti hyvin rauhallista elämää. Joku sanoi taannoin oivaltaneensa, että vaatii vain rohkeutta olla ajattelematta ja pysyä läsnä. Se jäi soimaan. Rohkeutta siis.
Maistelen. Mitä on rohkeus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti