Kerron

Saanko mä kertoa, miten nukuin viime yönä? En tiedä, miksi se kiinnostaisi teitä, mutta jos mä kerron hyvin? Entä saanko kertoa, miten hyvää ja kaunista elämä on?

Mä kerron. En ottanut eilen illalla melatoniinia. Ei sillä kai mainittavaa vaikutusta ole ollut missään vaiheessa, mutta kun unet alkoivat parantua, en uskaltanut heti poiskaan jättää. Söin sitä yhteensä ehkä pari kuukautta iltaisin. Se on nukahtamislääke, ei koko yön kestävää vaikutusta. No, eilen en siis ottanut. Join vaan valeriaanaa sisältävää teetä ja kävin iltahämärissä noukkimassa irtonaisia rikkaruohoja juuri käännetyltä kasvimaalta. Sitten väsyttikin. Kello oli kaksitoista. Heräsin puoli neljältä ja olin tosi kiitollinen että olin taas nukkunut niin pitkään. Istuin ulkona miehen aamutakissa kuuntelemassa yölintuja. Mustarastas oli parkkeerannut vuokraemäntämme talon antennille, komealle paikalle, ja piti uskomattoman kaunopuheista selontekoa. Aamu sarastaa, valtakunnassa kaikki hyvin! Kömmin takaisin sänkyyn. Heräsin seitsemältä kun mies teki lähtöä töihin. Ilahduin taas, että olin nukkunut. Nukutti yhä armottomasti, mutta poika oli hereillä. Kömmin hänen viereensä (omaan sänkyyni, olin nukkunut olohuoneessa, vieläkin nukun välillä eri huoneessa kuin pojat) ja seurustelin iloisen naaman kanssa. Jossain vaiheessa torkahdimme molemmat. Oi! Heräsimme varttia yli yhdeksän. Ylenpalttista.

Koko pikku talo on kietoutunut vihreään ilmavaan vaippaan. Tilaa, tilaa, tilaa! Pihan yllä oleva tyhjyys tulee nyt havainnon piiriin uudella tavalla, kun koivut, vaahterat, tammet, pihlajat, lehmukset, jasmiinit, kriikunat, karanneet nimettömät koristepensaat ovat lehdessä. Vaahtera kukkii, sen vihreät pikku kukkaset tanssivat ilmassa ja putoavat jätskiannoksen päälle. Takapihan rinteessä seisoo yksi suorastaan kansallismaisemamainen matala mänty. Sitäkin tulee katseltua nyt useammin. Tavattoman sympaattinen puu. Jalat maassa, kädet taivaassa. Puita katsellessa on helppo aistia yhtä aikaa ikuisuus ja katoavuus. Puut henkivät lumousta. Kuin katselisi sammakkoa, joka onkin prinssi, tai toisinpäin, kuinka vain. Vain väkevä taika pitää ne hetki hetkeltä muodossa. Naapurin pihalla kasvaa valtava musta kuusi, jolla on leveät hartiat, hirmuinen auktoriteetti. Jos sitä koskisi, saisi iskun. Ei sähköiskua vaan jotain muuta voimaa.

Ulkona on tuulista ja vilpoisaa, hyvä pojan nukkua päiväunia. Vaunut ovat ikkunan alla, koska en löytänyt itkuhälytintä. Tintit istuvat kopan reunalla jonottaessaan lintulaudalle. Ei ihme että suomalaiset rakastavat telttailua, sanoi ystäväni. Kun suuri osa heistä on elämänsä alkajaisiksi nukkunut ulkona vaunuissa, säässä kuin säässä. Minusta se on palvelus lapsille. Pienet paimentolaiset.

Viimeinen suullinen kahvia on ihanan kylmä. Jääkaapissa odottaa falafel-annos. Falafel-pullia on hyvä tehdä kerralla paljon ja pakastaa. Nälkä.

- Siinä on semmonen äitilukko, sanoi mies kun en saanut äitienpäiväkakun pakkausta auki ruhjomatta pahvia. Oli ihan kivaa olla äitienpäivä-äiti ensimmäistä kertaa. Sain aamiaisen vuoteeseen. Loppupäivän otin erivapauksia tarjoamattakin. Ihmiset päivittelevät, että kevät vyöryy niin nopeasti, kohta se on jo ohi! Kaikki on kukkinut juhannukseen mennessä! Vuorenkilvetkin ovat jo ohi Kiian lakkiaisten aikaan! Voi ei! On meillä ongelmat! Että on niin kaunista, niin henkeäsalpaavaa, että varmaan ei voi olla huomenna samanlaista!

Ei tarvitse kuin kääntää katseensa ikkunaan niin vihreys on mun sisällä. Sisältä se kutsuu. Vaikka tuohon olisi hyvä lopettaa, on pakko vielä kertoa että se yksi käpytikka on ihan asettunut takapihan metsälampareeseen. Sieltä kuuluu leppoisa nakutus. Tikan voimakkaasta olemuksesta tulee mieleen yksi nykyinen miesvoimistelija joka oli mun rinnakkaisluokalla yläasteella. Se ei mitenkään liity voimistelijan naisasioihin.