Voimankäytöstä

Nyt on poika sairas. Riepu. Juuri kun se oli vilistämässä käsistä (se otti eilen ensimmäiset konttausaskeleet), iski influenssa ja nyt se on taas ihan sylivauva. Kurjaa mutta hellyyttävää. Pakkasin aamutöikseni rievun autoon ja kävin hakemassa apteekista vauvan parasuppoja ja ruiskun jolla pistetään maitoa poskeen. Poika ei syönyt aamulla. Nyt se nukkuu levotonta unta.

Mies parani ja lähti töihin. Mä olen vielä tolpillani, kurkku on hivenen karhea mutta olo muuten vahva. Selkeys: olen pojalle sylinä. Mukillinen kuumaa mustaherukkamehua lämmittää vielä mahassa. Sillä on varmaan aikamoinen teho - vitamiinien lisäksi kaikki ne lapsuuden kokemukset kun sai paljon hellyyttä ja vahvaa, kuumaa, makeaa juomaa kipeään oloon.

Olen katsellut pitkin kevättä sitä, mihin oikeastaan käytän voimiani. Mikä on tarpeellista ja mikä tarpeetonta. On hienoa havaita, että voimia on kuin pienessä kylässä, joskus ne vain valuvat hukkaan. Tai mikä nyt on hukkaa, kun kaikella on aikansa ja paikkansa. On kumminkin mukava tajuta että se energia jonka käytän vaikkapa kaiken maailman asioiden arvosteluun ja luokitteluun, on ensinnäkin olemassa, aikamoinen varanto, ja silloin kun en arvostele enkä luokittele, voin käyttää sen johonkin muuhun. Sen sijaan että päivittelisin miten lehdet viitsivät kirjoittaa ministereiden tekstiviesteistä tai miten isoja kaupunkiautot voivatkaan olla, näille asioille ei päivittely tee mitään, voin siis katsella tätä kaikkea sellaisena kuin se on ja käyttää voimani läsnä olemiseen. Ja kaikkeen siihen, mitä läsnä pysymisestä aukeaa. Sydän pamppailee hieman kevyemmin, rentoutuu.

Kirjosieppo, yksi lempilinnuistani, rakentaa vaahteraan. (Kirjo tarkoittaa muuten myös spektriä, sähkömagneettisen säteilyn jakautumista eri lajeihin, hauskaa ajatella että linnun mustavalkeassa asussa piilevät kaikki värit. Tai että se sieppaa kirjon...). Jos takapihan hämärän metsärinteen kisaileviin harakoihin ripustaisi pienet taskulamput ja ottaisi kuvia pitkällä valotuksella, saisi ihmeellisiä risteäviä viivastoja. Melkein näen ne.

Jos olet vaatesuunnittelija, ota tämä idea: asuja jotka saavat inspiraationsa lintujen höyhenpuvuista. Minä tahtoisin heti olla tikli. Voi mikä jakkupuku! Alapihalle on muuttanut varpuspari, jonka naaras on blondi. Ei mikään harmaavarpunen, vaan hehkeä vaaleaverikkö, uimarannan kuivan hienon hiekan värinen, hohtavampi kuin muut varpuset. Sitä paitsi on hauskaa, että osa varpusista onkin salaa pikkuvarpusia, sitä ei vain yleensä huomaa orapihlajan viertä kulkiessa.

Keräsin nokkosia. Mitähän niistä? Vinkkejä otetaan vastaan.