Kiitollinen vappukirjoitus

Mies lähti äsken koko päiväksi töihin, sitä ennen ehdimme kuherrella ajattoman aamun sängyssä ja syödä kiireettömästi aamiaista aurinkoisella nurmikolla. Merkillistä, merkillepantavaa, miten läsnäolo muuttaa rakastelemisen joksikin aivan uudeksi. Joka hetki. Suorituspaineet, ne turhat, typerät, varisevat jonnekin. Minnekään ei ole kiire, nauru kukkii ja rakkaus johdattaa.

Minulla ei ole mitään sovittuna tälle päivälle, lukuun ottamatta myöhäistä iltaa, jolloin käymme eräiden ystävien luona syömässä. Olen yksin ja se tuntuu kerrassaan ylelliseltä. Työpöytäni notkuu kirjatornien ja paperipinojen alla, kaikki sellaisia, joita olen hyödyntänyt talven opetuksissani ja muissa töissäni. Jostain syystä tuntuu kutkuttavalta käyttää vapunaatto pöydän kertakaikkiseen tyhjentämiseen. Toinen vaihtoehto olisi puhdistaa ja kunnostaa polkupyörä, se on aika tavalla kärsinyt talviajosta, mutta toisaalta siihen hommaan odotan mieluummin miestä avuksi.

Edellisessä merkinnässä kerroin, miten itse luotu kiire hellitti, kun ymmärsin jättää yhden ison työn pois. Olen uskaltanut, jaksanut taas ottaa yhteyttä ihmisiin. Ensimmäisenä sovin - vihdoin - äidin, isän ja veljen perheen kanssa keskisuomenvierailusta. Sitten soitin vanhalle ystävälle, jonka kanssa olimme ennen turhankin läheisiä. Nyt koetamme uskoakseni luoda uuden, väljemmän ja sallivamman suhteen - ja ainakin tällä hetkellä se tuntuu mahdolliselta ja hyvältä.

Onnekseni meillä on ystäviä naapureina. Lähellä asuminen madaltaa kynnystä tavata vaikka olisi kiirekin. Muuten saatan helposti vajota eristyneisyyden tunteeseen, kun on paljon töitä. Sitä paitsi naapurimme ovat ihmisiä, joiden kanssa on aina hauskaa istua iltaa, syödä, saunoa, pelata jotain, käydä teatterissa.

Mikä tekee ystävyydestä hyvää? Tällä hetkellä se on musta se, että ei tarvitse jännittää eikä päteä yhtään missään. Kukaan ei jää alituiseen analysoimaan menneitä, vaan eletään hetkessä. Ei tarvitse olla fiksu, mutta saa pohdiskella rauhassa jos sille päälle sattuu. Omat heikkoudet saavat paljastua ja voi saattaa itsensä vaikka naurunalaiseksi (mikä nyt ei ole ihan harvinaista mun kohdalla). Kenenkään iso ego ei sanele tilanteita, kukaan ei ole johtaja eikä sensori. Saa nauraa täysillä ja usein. Kukaan ei takerru toisiin, mutta hellyyttä ja välittämistä ilmaistaan. Kaikilla on tilaa. Eivät nämä ole mitään vaatimuksia; kuvailen vain ystäviäni ja ystävyyksiäni.

Kiitos ystävyydestä, kiitos rakkaudesta, kiitos yksinäisyydestä.