Lepopäivä

Tänä aamuna heräsin univelasta huolimatta ennen herätystä ja kaikki keskeneräiset työt vyöryivät yhtä aikaa tokkuraiseen mieleen. Sanoin itselleni lujasti, kerta toisensa jälkeen: Asia kerrallaan. Nauti kaikesta mitä teet. Asia kerrallaan. Nauti kaiksesta mitä... Onnistuin lepäämään vielä hetken ja nousin sitten päättäväisenä, hieman hermostuneena. Asia kerrallaan, nauti... olo oli hetki hetkeltä varmempi, helpompi.

Kävin aamiaispöytään. Mies oli hauduttanut teetä, minä puuroa. Jäisiä mustikoita. Eri kokoisia lusikoita. Kaadoin maitoa, minulla oli hyvä olo. Äkkiä tunsin jonkin nousevan, virtaavan vahvasti sisälläni. Tunsin kuinka elämä, energia, mikä ikinä se onkaan, se virtaa, se liikuttaa minua, se pitää minun ruumiini kasassa. Tunsin kuinka voima nousi keskeltäni ja piti minua suorassa. Nieleskelin puuroa ja kyyneleitä. Minä se vain kuvittelen, että tahtoni voimalla kävelen, nostan kattilaa, pakkaan, olen ajoissa, järjestän paperit. Että huolehtimalla pidän pystyssä tätä maailmaa ja ruumista. Kerroin miehelle. Että en minä mitään tee, minä voin levätä, mennä mukana, antaa elämän liikuttaa minua. Päivän aikana olen muistanut ja unohtanut tuon voiman lukuisia kertoja. Olen pyöräillyt ylämäkeen ja tuntenut, miten minua viedään. Olen kamppaillut ja unohtanut hengittää. Ja muistanut ja tuntenut sen voiman taas. Se on äärettömän lohdullista ja vapauttavaa, se.