Värin vaikutuksen alaisena

Henna vaikuttaa hiuksissa. Hitaasti. Koko illan. Ei se punasävy, vaan ihan omanvärinen ruskea.

Mulla tahtoi lähteä kevät käsistä heti, kun palasin pääsiäislomalta. Ei mitenkään kummallista, etten toviin kirjoittanut hiljaisuudesta (käsin). Töitä tuli äkkiä ovista ja ikkunoista niin että teekupposelle istahtaminen tuntui synniltä. En saanut unta. Mut oli tuomittu samaan helvettiin seuraavaksi pariksi kuukaudeksi. Ahdistuin, tietenkin. Migreeni iski. Tää on mulle hyvin tuttu kuvio, se on tapahtunut kerran tai pari vuodessa, yleensä loppusyksystä ja/tai loppukeväästä varmaan kymmenen vuoden ajan. No, oli siinä välissä sellaisiakin vuosia, että ei ollut mitään muuta kuin tuota kaaosta. Sitten oli vuosia, jolloin en uskaltanut tehdä paljon mitään, jotta tuo kierre ei lähtisi käyntiin. No, mitäpä sitä enempää dramatisoimaan, ollutta ja mennyttä. Juuri nyt.

Kävin itseni kanssa painin, se lienee oikea sana. Jatkanko tämän ison projektin kanssa, joka on vasta alussa. Tiedossa mahtavaa työkokemusta, hieno lisä portfolioon, kiinnostavia haasteita, upea mahdollisuus vaikuttaa. Oli tosi vaikeaa päästää irti näistä mielikuvista. Mutta tajusin, luojan kiitos, että maailmaa ei voi parantaa, maailmalle ei voi tehdä mitään, se ei kaipaa minun parannustyötäni, varsinkaan tuollaista.

Maailmaa ei voi parantaa kiireellä. Tätä minä olen sanonut muille, miehelle viimeksi, nyt lopulta sanoin sen itselleni juuri oikealla hetkellä.

En halua sitä elämää, mitä tämä haaste olisi nyt tarjonnut. Onneksi tajusin ajoissa senkin, että en välttämättä edes olisi migreenin kanssa pystynyt hoitamaan hanketta loppuun aikataulussa. Tajusin, että mulla on aivan kylliksi hyvää työtä koko kesäksi. Rahaa, no, kyllä minä pärjään. Tiedän että pärjään. Nyt mulla on kevät. Ja henna päässä.