Uni ja P.S.

Näin unta (joo, tiedän ettei toisten unien lukeminen välttämättä ole kiinnostavaa... :)), että pitämälläni kurssilla oli viimeinen kerta ja töiden viimeinen palautuspäivä. Paikalle saapui minulle ennestään tuntematon mustalaisnainen. Selvisi, että hänen tyttärensä oli ollut paikalla ensimmäisellä kerralla mutta ei sen jälkeen. Nainen esitteli itse tekemiään kuvia ja toivoi, että hänen tyttärensä voisi niiden avulla päästä kurssista läpi. Jotkut kuvista olivat aika hienojakin, ja katselin ja kommentoin niitä, mutta sanoin koko ajan, etten voi päästää tytärtä läpi koska hän ei ole ollut kurssilla. Nainen tarjosi myös rahaa, mutta kieltäydyin.

Naisen kanssa oli kuitenkin tuhraantunut kovasti aikaa, ja palautekierros meni muiden osalta yliajalle. Olisin voinut torjua naisen pyynnöt suoralta kädeltä mutta jäin ihmettelemään tilannetta. No, muistan vielä erään kurssiin osallistuneen työn, jota ihailin: upea iltapuku, jonka yläosa oli muistutti neonkeltaista pelastusliiviä. (Aika hauska idea oikeastikin, mutta siis pelastusliivi...)

Jostain syystä uni on pulpahdellut mieleeni koko aamupäivän. Se kertoo ehkä, että jossain kohdin en ole rehellinen tai suora, yritän päästä kuin koira veräjästä... tai sitten yritän säätää muiden elämää. Hassua... tulee mieleeni, että olen viime aikoina huomannut useaan otteeseen, että tilanteissa, joissa yleensä olisin palanut halusta antaa neuvon tai tuoda esiin oman mielipiteeni, olenkin huomannut, että minulla ei ole siihen todellista tarvetta. Tajuan ettei toinen hyötyisi neuvosta, pyytämättä annetut neuvot eivät useinkaan ole hyödyllisiä. No, unessakaan minun ei kyllä ole vaikea kieltäytyä mustalaisnaisen (itseni) houkutteluista. Mutta sen verran sekottavaa kuitenkin, että käytän siihen aikaa ja voimia, joita tarvitsisin olennaisempaan toimintaan. Jännää... taas tämä aihe: mihin voimat kuluvat? Voisiko jotain jättää pois? Se voi liittyä oikeastikin opettamiseen ja siihen, miten aika siellä kulutetaan. Ja muihinkin tilanteisiin elämässä - vaikka siihen, miten käytin aikaa viime viikonlopun sinänsä hauskoissa pojan 1-vuotisjuhlissa. En aina ajoissa, en aina olennaiseen. Se synnyttää stressiä joka synnyttää jännityksiä jotka aiheuttavat migreeniä ja vaikeuttavat nykyhetkessä pysymistä (mikä kierre olisi vältettävissä jos alunperinkin pysyisi nykyhetkessä ja tekisi hommat ajallaan :D). Tämä ei ole itseruoskintaa enkä kadu mitään, kunhan vaan teen huomioita.

No, entä tytär, joka ei ollut kurssilla, joka ei viitsinyt tehdä töitä ja antoi äidin hoitaa asiaa? Ikäänkuin vain kurssisuoritus merkitsisi jotain, eikä opittu asia? Juhlapukukin viittaa pelastautumiseen...

Tulee mieleen pari asiaa, joissa äitini yhä saattaa tulla hätiin koska en ole viitsinyt hoitaa hommia ajallaan. Ehkäpä ne asiat pitää nyt laittaa kuntoon eikä enää vaivata vanhaa äitikultaa. Äiti kyllä pelastaa, mutta se ei ole hyväksi mun elämälle, vaikka asiat sinänsä tulevatkin hoidetuiksi. Olen kuvitellut että ne ovat pikkuasioita, mutta juuri pikkuasioiden kautta sitä voi roikkua kiinni vanhassa. Ryhtiä, nainen!

Juuri nyt ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa. Selkä on jännittynyt, ollut jo muutaman päivän ajan, tunnustelen miltä se tuntuu. Ulkona on henkeäsalpaavan kaunista, kuten usein siirtymäaikoina, kun vanha tekee kuolemaa nykyisyydelle.

PS. Katselin lähiseudun puutaloa, joka keväällä maalattiin hehkuvan vihertävän keltaiseksi, ihailin sitä väriä täälläkin. Tänään en ollut uskoa silmiäni: talo oli aivan umpivihreä. Oliko se maalattu uudelleen? Tuijotin aikani, kunnes tajusin, että vaahteran ja lehmuksen lämpimänkeltaisten lehvästöjen ympäröimänä korostui kellanvihreän vihreys, kun taas keväällä vihreiden ympäröimänä korostui keltaisuus. Ovat keksineet talon joka vaihtaa väriä vuodenaikojen mukaan!