2. päivä

Eilinen oli sen verran kiintoista kokemus että taidan jatkaa sitä loppuviikon. Unohdin eilen läsnäolon yhtenään, mutta toisaalta palasin siihen yhtenään. Pojan nukkuessa päiväuniaan hiljennyin ihan silmät kiinni istuen, ja se oli todella nautinnollista. Sitten kun olin lopettelemassa, totesin että lyhyeksi jääneen yön väsymys painaa ihanasti ja maastouduin vielä sohvalle upeaan seitsemänsadan kilogramman horrostilaan. Ahhh. Mutta opettaessa en sitten muistanut koko läsnäoloa lainkaan! Heh... Nautin opetustilanteesta tosi paljon, innostuin asioista ja ihmisistä enkä mennyt niihin halpoihin joihin minulla on taipumus mennä. Ihan lonkalta. No, niiltä main toiminta parhaiten lähteekin.

Panin merkille, millaisista ihmisistä pidän välittömästi ja vaistomaisesti. Sellaisista jotka ovat suunnilleen yhtä paljon introvertteja ja ekstrovertteja. Karikatyyri: Jotkut ammatiltaan näyttelijät näyttäytyvät (minulle) täysin ekstrovertteina, siis ulkoa ohjautuvina ja ulospäin suuntautuvina, ja vaikka he olisivat kuinka jänniä tyyppejä, en minä ymmärrä heitä. Arvostan ammattia ja myös sitä erikoista luonteenlaatua jota se vaatii, mutta en ymmärrä enkä pysy perässä. Jotkut, sanotaan vaikka... sarjakuvapiirtäjät (jälleen, sattuvasti, karikatyyri), taas oleilevat omissa maailmoissaan, elelevät hiljaiseloaan ja tekevät omaa juttuaan eivätkä tunnu edes huomaavan, että muut ihmiset pelaavat keskenään monimutkaisia pelejä, välittävät toistensa mielipiteistä ja huomioivat toisiaan monin hienovaraisin tavoin. Osin hyvinkin kunnioitettavia ominaisuuksia, minulle vähittäisen sulattelun paikka. Rakkaimpiin ystäviini kyllä kuuluu (tällä akselilla) hyvinkin erilaisia laatuja, mutta nopeasti ja vaistomaisesti pidän ihmisistä jotka säteilevät ulospäin, sisäisestä maailmastaan käsin. Yksi sellainen on sattumoisin ammatiltaan näyttelijä ja toinen sarjakuvapiirtäjä. :)

Tänään on siis päivä kaksi. Alkoi migreenillä, jonka taltutin välittömästi lääkkeellä ja levolla (annostelin pojan aamiaissämpylän sohvalta käsin ja imuroin sen jälkeenpäin eri puolilta kämppää). Olin ylpeä, että olin taas ajoissa - olen ehkä vasta nyt ihan kunnolla tajunnut että migreeni täytyy keskeyttää heti eikä kohta. Sen jälkeen onkin ollut yhtä juhlaa, ystävä tarjosi taannehtivasti synttärikaffet ja luovutti kortin jossa on piirroksia elämän hyvistä asioista: sieniä, kaakkua, juureksia, hylakermaa, mountain pose, blogi, kaksi vauvaa joilla on söpöt niskat, ja mysteeri. Se on pieni suhru, jonka vieressä lukee "mysteeri," kaikkien muiden kuvien keskellä. Siitä piti kuulemma tulla jotain muuta mutta se meni pieleen ja siitä tulikin sitten selittämätön. Mikäpä sen sopivampaa.