Sanoo syksyhenkilö

Hiljaista on ollut näillä tienoilla. Vapaahetket olen kuluttanut johonkin muuhun - töiden valmisteluun, sienien ja puolukoiden perkaamiseen, lukemiseen. Tai vaan olemiseen. Hoitovuorottelu ystävän kanssa on lähtenyt rullaamaan kivasti, mutta vie kyllä voimia.

Syksy saa, ja mun syysminä astuu kuvioihin. Mullahan on kaksi persoonaa, talvinen-kesäinen tyyppi joka on sisäänpäinkääntyvä ja vähän anarkistinen. Syksypersoona taas on rohkea, sosiaalinen, menevä ja hieman agressiivinen mutta sovinnainen henkilö. Se astuu kuvioihin näillä main, tunnen kuinka sen jellonamainen laatu läikehtii mussa. Se väistyy yleensä joskus joulun jälkeen. No, persoonat siis tulevat ja menevät, mutta jokin pysyy.

Niin. Agressio nostaa päätään, se on aina hämmentävää. Pinna tahtoo palaa pikkuasioista. En toki räiskytä emootioitani päin toisten naamaa mutta läheiset kyllä aistivat. Olen soveltanut eräänlaista mantran käyttöä: kun ryhdyn puuhaan, jossa tiedän hihojen palavan herkästi, toistelen mielessäni vaikkapa sanaa rauhallinen. Sen sanomiseen ei tule liittyä mitään tunnetta, se on vain tavuyhdistelmä jota toistan. Yksi sana riittää täyttämään mielen ahtaan tilan sen aikaa kun hoidan tehtäväni, vaikkapa puen erittäin menevää pikkukaveria joka onnistuu livistämään housuistaan joka välissä. Emootio pysyy poissa ja kipristelevät jalkaterätkin solahtavat helpommin lahkeiden lävitse.

Mies on työmatkalla. On jotenkin selkeää, kun pitää hetken aikaa hoitaa kaikki itse. Nyt kauppaan.