Takiainen

Aloitin taas pilateksen. Nyt on erinomainen olo, kerta kaikkiaan. Se tuntui juuri niin hyvältä kuin muistinkin ja vielä hitusen paremmalta. Oli ihanaa nähdä opettajaa, ja muitakin tuttuja vanhasta ryhmästä. Suosittelen pilatesta erityisesti jos on synnyttänyt tai aikoo synnyttää. Minä aloitin raskausajan alussa (sattumalta, en tiennyt raskaudesta ilmottautuessani) ja tein koko yhdeksän kuukauden ajan, ihan viimeisinä viikkoinakin tein vielä koko treenin pari kertaa viikossa. Synnytys kävikin siihen malliin että oli lantionpohjalihakset vissiin aika hyvässä kunnossa (kesti vain kaksi ja puoli tuntia kaikkinensa eikä kipulääkkeitä tarvinnut, jos ei kyllä olisi ehtinytkään). Niin, olen siis aiemmin treenannut ainoastaan raskaana ollessa. Nyt tuntui ihmeen helpolta vaikka oli vuoden tauko ja menin suoraan jatkoryhmään - vähemmän lastia kun lapsenkanniskelun voi ulkoistaa. Lantionpohjan lihakset ovat tietenkin venyneet, joten on mulla tekemistä.

Near death experience. Sekunnin verran luulin että se on viimeinen sekuntini. Rakennustelineiltä mun yläpuolelta kuului sen laatuinen narahdus että jotain todella raskasta tippuu kohta mun päälle. Sydämessä muljahti ja ehdin nostaa katseeni - mitään ei näkynyt, ei itse asiassa edes rakennustelineitä. Ne oli purettu pilatessalin ulkoseinästä jo vuosi sitten. Etsin sanaa ilmiölle, joka on vähän kuin etiäinen, mutta koskee vain mennyttä. Takiainen, sanoi pilatesope. Sillä on sana hallussa.