Niin maan päällä kuin taivaassa

Tytöt, tai aikuisia naisiahan he kaikki ovat, veivät minut meren rantaan. Paikka oli aivan uskomattoman kaunis. Melkein keskellä kaupunkia, niemennokassa on sauna. Kun seisoo katse meren aavalle päin, ei rakennuksia juuri ole näkyviällä, vain käkkäräinen mänty kalliolla, laituri tyrskyjä vasten ja muutamia saaria ulapalla. Sauna on suunniteltu niin, että lauteilta voi nähdä horisontin. Siellä minusta piestiin tuoreilla, katajalla terästetyillä rauduskoivuvastoilla pois kaikki entiset heilat. Minusta tuntuu, ettei heistä paljon mitään minussa ollutkaan jäljellä, mutta seremonia oli tosi hauska, hieman kivulias kyllä hetkittäin. Yhden heilan muistoon on sisältynyt jonkinlaista lievää katkeruutta, ja se suomittiin pyynnöstäni pois erityisen huolellisesti.

Ehkä hätkähdyttävintä polttari-illassa oli vanhan ystäväni ilmoitus, että hän on raskaana. Minä ja hän olemme kasvaneet yhdessä ja tapelleet yhdessä ja jakaneet paljon kitkerämpiäkin tunteita kuin ystävyys, mutta yhtä kaikki hän on minulle hyvin rakas. Emme enää, luojan kiitos, ole niin läheisiä, emme kiinni toisissamme. Etäisyys on luonut tilaa uudelle, jollekin vilpittömälle. Olin aika äimistynyt ilmoituksesta, mutta ihmeen luonnolliselta se tuntui. Näillä asioilla olemme varmaan spekuloineet lukemattomia kertoja, ja nyt se sitten tapahtuu hänelle. Ystäväni ja hänen miehensä eivät olleet suunnitelleet lasta, vastahan he tapasivat talvella. Mutta molemmat suhtautuivat asiaan levollisen innostuneesti. Minäkin tunnen suurta iloa heidän puolestaan. Olen aina iloinnut ystäväni puolesta, niinäkin aikoina, kun emme ole olleet edes puheväleissä. Nyt ystäväni pyysi minua haltiakummiksi. En kieltäytynyt! Jostain syystä tunnen suurta kiitollisuutta, että tämä tapahtui juuri nyt.

Samalla tajusin, että minäkin varmaan ilahtuisin aika tavalla, jos huomaisin olevani raskaana. Jos minun on määrä saada lapsi, niin se saa kyllä tulla. Tämän parisuhteen aikana olen tuntenut, kuinka tiukkaan kasvaneet pelot äidiksi tulemista kohtaan ovat vähä vähältä huvenneet pois. Taloudelliset edellytykset ovat edelleen huterat, kun minulla ei ole vakinaista työpaikkaa eikä siis mitään äitiyslomaa tiedossa, mutta olen varma, että selviäisimme. Emme ole viime aikoina edes käyttäneet ehkäisyä, joskin olemme välttäneet, että mies laukeaisi sisääni. Mutta tämä ”varominen” on ollut myös rakastelun harjoittelua, ei ainoastaan raskauden välttelyä. Olemme määrätietoisesti pyrkineet luopumaan kiireen tunnusta, suorittamisesta, tiettyyn lopputulokseen pääsemisestä. En halua pyrkiä myöskään siihen ”lopputulokseen”, että lapsi saisi alkunsa, saakoon se alkunsa jos tai kun saa.

Raskaana oleva ystäväni oli aiemmissa miessuhteissaan ollut melkoisen huolimaton ehkäisyn suhteen, vaikka suhteet eivät olleet tarpeeksi hyviä lapsen kasvattamiselle yhdessä. Syystä tai toisesta hän ei koskaan tullut raskaaksi. Nyt, päälle kolmekymppisenä, hän on löytänyt mainion kumppanin, jonka kanssa he toistaiseksi käyttivät ehkäisyä, ja lapsi sai alkunsa siitä huolimatta. Elämällä on toisinaan aika hyväntahtoinen huumorintaju!

Meidän hääpäivämme on siis tämän viikon lauantaina. Viime viikkoina ja päivinä olen käynyt itsessäni ja välillämme läpi aika hurjiakin asioita. Minulla ei oikeastaan ole tarvetta kertoa niistä. Naimisiin meneminen, rakkauteen sitoutuminen, tuntuu nyt luonnolliselta ja oikealta. Rakkaus tätä elämää kohtaan, miestäni kohtaan ja ystäviäni kohtaan on välillä aivan pakahduttava. Istuin eilen työkaverini (joka on myös kaasoni) kanssa terassilla lounaalla. Minussa läikehti se ongelmaton tila, johon olen kaikkien viime aikojen kuviteltujen vaikeuksien ja myös väistämättömien menneisyyden kipujen keskeltä toistuvasti palannut. Katsahdin ylös: pilvet lipuivat keveinä, äänettöminä ja lähes aineettoman tuntuisina rintamina taivaan halki. Näkymä oli kuin kirkas peili sisälläni vallitsevalle taivaalle. Minun oli pakko vähän itkeä ilosta; näin keveästi, vaivattomasti elämä liikuttaa minua, ja kaikki mitä tapahtuu on oikein, pilvet eivät voi erehtyä suunnastaan.