Muistutus

Ahhh. Maha täynnä ihanaa vihannessosekeittoa. Paahtava päivä Sörkan mattolaiturilla. (Löysimme tulevasta kodistamme vanhoja, kauniita mutta kaltoin kohdeltuja mattoja, ja kävin mäntysuovalla tunnustelemassa, saisiko niistä vielä käyttöesineitä. Sai.) Käsivarret ja pohkeet kuumottavat ja kirvelevät. Auto lainassa, ruuhkassa seisomista Kehä I:lla. Hyvä muistutus siitä, että auton omistamisessa tosiaan olisi ne kaikki muutkin puolet.

Paljon on siis tapahtunut minulle sitten viime kirjoittamani. Olen rouva nykyään. Olen ollut jo yli viikon – ehkä bestmaneilta saisi vieläkin tarkan lukeman tunneissa ja minuuteissa, he tekivät ajanotosta hupaisan hää-ohjelmanumeron. Juhlat olivat todella onnistuneet. En aio muistella niitä nyt, kirjoitan niistä jos se on jossain yhteydessä luontevaa. Häitä ”joutuu” kuitenkin muistelemaan monien ihmisten kanssa, ja se on kyllä hauskaa, mutta en tahdo mennä menneisiin syyttä suotta. (Vaikka tosiaan, menneisyyttä se on lähimenneisyyskin, matonpesu ja ruuhkassa seisominen.)

Naimisissa oleminen tuntuu hyvältä! Toinen on tuttu mutta joka hetki jotenkin uuden tuntuinen. Meillä molemmilla on ollut paljon töitä heti häiden jälkeen, ja iltaisin ja viikonloppuna remonttia. Olemme ryhtyneet laittamaan sitä pikkuista puutaloa. Iltaisin olemme väsyneitä ja onnellisia. On ihmeellistä päästä asumaan vehreään, hiljaiseen paikkaan. Jos siis Luoja suo, ei löydy hometta tai tule muita esteitä. Kaupunkiin ja työhuoneelle sieltä on lyhyt matka. Vantaanjoki on ihan vieressä. Jäätyyköhän joki muuten talvella? Voiko sitä pitkin hiihtää?

Huomaan, että minun on hieman vaikea hiljentyä kirjoittamaan. Viime aikoina on ollut vaikea hiljentyä, kun on koko ajan ollut kädet täynnä työtä, ensi hääjärjestelyjen, sitten remontin kanssa! No, ainakaan en ehdi huolehtia mistään tai katua mitään. Häitä edeltävän yön taisin valvoa jännityksestä, muuten koko prosessi sujui oikein rennosti ja hauskasti. Myös remontoiminen on ollut jännittävää ja mukavaa. Eilen vanhaa tapettia repiessä havahduin siihen, kuinka ihanaa on, kun ei tarvitse riidellä. Meillä ei vain ole muodostunut tavaksi kommunikoida niin. Toisinaan jompi kumpi meistä sanoo topakasti, missä minun rajani ja jaksamiseni menee, ja sillä tavalla ongelmat yleensä ovat syntymättä.

Mutta palatakseni siihen hiljentymisen vaikeuteen vielä. Toistaiseksi olen jaksanut erinomaisesti, tuntuu kuin olisi käytössä jotain ylimääräistä energiaa, mutta nyt olisi hyvä aika ruveta hetkittäin rauhoittumaan. Toimiminen tuntuu hyvältä, mutta lepoakin pitää saada, ja meditoida kannattaa. Huomaan, että toiminnan keskellä ajattelen nykyään hieman vähemmän kuin aikaisemmin, ja se on mainiota. Tiedän myös, että se ei ole lopullisesti saavutettu etu, vaan sitä pitää harjoittaa ja vaalia hiljentymällä usein ja perusteellisesti. Ehkäpä tässä olikin kirjoittamisen itu tällä kertaa; en ehkä kirjoittanut hiljaisuudesta käsin, mutta sain hyvän muistutuksen hiljentymisestä.