perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Käytännöllinen olento

Ikkunasta näkyvissä nuorissa koivuissa risteilee sadepisaroiden helminauhoja. Vuoden 2011 toiseksi viimeistä päivää viedään. Alhaalla poika 4,5v raivoaa väsyneenä. Eikä ole! Enkä mene! Mulla on kylmä! En pue!

Pieni tyttö nukkuu.

Siivoan. Huomenna tulee veljeni perhe ja äitini ja isäni uudenvuodeviettoon. Mutta nyt istun pikemminkin tässä.

Elämä tarjoilee kaikenlaista rankkaa ja uuvuttavaa. Sitä tulee sisältäni, ja sitä tulee ulkoapäin. Juuri kun tuntuu, että tämän väsyneempi ei voi olla, tulee jotain uutta yllättävää joka tuntuu ylitsekäymättömältä. Sitten ikäänkuin päästän irti, uskomatonta, absurdia, kaaos, ja sitten jostain nousee voima, laajenen, sisällän horjumatta kaiken. Teen yhden asian kerrallaan. Mä en varmaan koskaan ennen ole ollut näin... käytännöllinen. Oikeastaan mä en ole ollut juurikaan käytännöllinen. Mutta nyt olen. Yön tunteina en toisinaan saa unta, asiat koettavat vyöryä päälle, niillä on hirmuinen tahto, jokin koettaa saada mut palasiksi. Laajenen jälleen, tämä suuri ihmeellinen olento suostuu armollisesti leikkimään näitä hassuja kotileikkejä, loputtomia remonttileikkejä, päivähoitoleikkejä... tekee, toimii, ottaa selvää, koska juuri nyt elämä vaatii sellaista joka suunnalla. Onneksi mieskin toimii, kylmäpäisesti. Asiat eivät jää roikkumaan. Teemme mitä voimme. Mitä emme voi, elämä voikoon. Tavalla tai toisella.

1 kommentti:

dharmalauri kirjoitti...

Mitä emme voi, elämä voikoon. Tavalla tai toisella.....totta toki!