Päätin, tai huomasin, että tänään en mene töihin. Join tässä pojan hoitoon viemisen jälkeen rauhalliset kahvit ja lähden kävelylle Haltialaan. Wanhassa Pehtoorissa on lounaaksi makaroonilaatikkoa tai sienikeittoa.
Olen ollut viime aikoina niin paljon sisätiloissa, että tuntuu kuin jokin aisti olisi vähän turtunut. Kauneusaisti. Omassa mökissä ja työhuoneella hiipparoidessa ei kohtaa kovin henkeäsalpaavia näkymiä, vaikka tietysti mikä tahansa voi olla kaunista ja vaikuttavaa. Mutta kuten sanottu, kun pyörii koko ajan samoissa nurkissa, turtuu helposti. Ehkä siinä on sitäkin... varon lähtemästä analyysiin... että myös itsen sisälle jää pyörimään asioita joihin ei ole enää helppo saada uutta näkökulmaa.
Musta tuntuu että olen lähdössä seikkailuun.
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
2 kommenttia:
Hyvää seikkailua, Anu kulta!
Nautin paljon sun kirjoituksista. Ihana aistimus aina löytää täältä blogistasi uusi teksti. Kiitos.
Heippa Katri, hauskaa aina löytää sun kommentti. :)
Seikkailu olikin ihmeellinen. Törmäsin kaikenlaisiin uusiin ihmisiin ja koiraeläimiin ja rakennuksiin ja kävelin niin pitkään että lopulta jalat olivat ihan muusina ja nilkat turvoksissa. Mutta ei haitannut, olin niin kauan haaveksinut että saisin vaan kävellä koko päivän että kestin sen mielihyvin.
Jännä kyllä että kun tietyllä (pallo hukassa-)asenteella palloilee, pääsee juttusille vaikka kenen kanssa, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaan. Sain pitkän esittelyn erään oudon sylinterinmuotoisen rakennuksen vaiheista ja jäin ihmettelemään, mitä hienouksia rakentaminenkin pitää sisällään, ja mitä kaikkea arvokasta tietoa tai oikeastaan kokemusta siitä aihepiiristä (sisälämpötiloista, materiaaleista, ilmansuuntien tärkeydestä...) on unohtunut tai unohtumassa.
Lähetä kommentti