Kysymyksiä, osa xxx

"Jostain on aina hyvä aloittaa, joka päivä. Olisiko läsnäolo elämän hyvälle sisälläni liikaa vaadittu? Voisinko sitoutua vaikkapa siihen, etten nouse sängystä ennen kuin löydän yhteyden ongelmattomaan elämään sisälläni, tai kiitollisuuteen jostain, jota saan tai olen saanut? Voisinko sitoutua viestittämään tämän jollekin ihmiselle elämässäni ensimmäisenä tekona joka aamu. Vastaanottajalla ei ole väliä, kissa kelpaa yhtä hyvin kuin koira. Jopa facebook kelpaa hätätapauksessa."

Se oli Laurin päiväkirjasta muutama päivä sitten, mutta minä sanon sen nyt, minä kysyn tätä nyt, vaikken vaivaudu edes sanomaan omin sanoin. :) Olen viettänyt pitkän viikonlopun Laurin ja Iinan retriitissä, hetken terällä, ihmetellen mitä tapahtuu seuraavaksi, kuunnellen hiljaisuutta, kuunnellen sellaista ihmisten puhetta joka nousee elämän totuudesta eli siitä mikä on kunkin tosi kokemus tai joskus vain tosi aavistus. Olen syönyt ja juonut niin hyvin, yksinkertaista ruokaa tilan omista aineksista ja katsellut kuinka kipuja ja ajatuksia nousee ja haihtuu. Palannut kerta toisensa, kärvistely nuivistelun jälkeen läsnäoloon. Ja mummo, rakas äitini, piti sillä välin niin hyvää huolta pojasta, että kun palasimme, poika vaan syöksyi iloissaan meitä halaamaan ja pussailemaan eikä ole protestoinut yhtään.

Nainen! Mies! Mä en ymmärrä meitä, teitä, mutta tämä koreografia on tosi ihmeellinen. Mikä meitä vetää toistemme puoleen? Hehee, älä vastaa, en vastaa, kuuntelen. Se soi.