torstaina, lokakuuta 01, 2009

Tiedotus: tsunami, pään kokoisia rakeita & pallosalama

Joku on saattanut tämän jo päätelläkin, heh, naiset ainakin, laskeskella seikkoja yhteen: mä olen siis raskaana. Eilen asia varmistui sikäli, että kyseessä ei ole tuulenhattara vaan siellä on aika tavalla ihmisen muotoinen olio jolla sykkii rinnassa, kädet ja jalat viuhtovat ja suu käy, nektaria nieleskelee. Huhtikuun alkuun on nyt laitettu eräpäivä.

Vahinko tämä ei ollut mutta olen silti elänyt melkoisia kriisiaikoja. Hulluko olen! Vieläkö rankemmaksi täytyy elämän käydä? Vuosiksi, vuosiksi eteenpäin! Miten mä selviän? Tämäkö se oli mun elämäntehtävä, ei sen näin pitänyt mennä... enhän mä ole ollenkaan äitityyppiä. Ja niin edespäin. Ai niin, hittiajatus vielä: maailmanloppu tulee kuitenkin 2o12, mä en ehdi sitä ennen enää mitään muuta kuin vaihtaa vaippoja, hyvitellä mustasukkaista esikoista ja riutua pohjattomassa unenpuutteessa ja synnytyksen jälkeisessä masennuksessa joka tietenkin taas iskee.

Ensimmäisen raskauden aikaisesta viilipyttyydestä ei ole toistaiseksi ollut tietoa. Päinvastoin, tuntuu kuin kaikki luonnonvoimat mua riepottelisivat. Ehkä se tästä lutviutuu? Tartun siihen oljenkorteen, että asioilla on tapana. Totta puhuen, tässä viimeisen viikon aikana on ollut jo vähän helpompaa. Eilinen ultra, joka oli kyllä ihan liikuttava kokemus, vain toi tän asian kovin konkreettiseksi.

8 kommenttia:

Slasher- kirjoitti...

Onneksi olkoon raskaudestasi. Se on mielestäni hieno juttu. On ihan normaalia, että tuollaiset asiat herättävät paljon ajatuksia oman pääkopan sisällä: "olenko valmis tähän" Mutta luulen, että naisilla luonto hoitaa homman kotiin :)

Kaikki menee hyvin! Hyvää lokakuun alkua sinulle ja pikkuisellesi.

Terveysuutiset kootusti:
http://www.kookas.fi/news/135

Katja Kaukonen kirjoitti...

Onnea. Selviät mainiosti ja valmis olet - jo siksikin, että tajuat miettiä tuota kaikkea. Jos esikoisen kanssa ei ole isoa ikäeroa, kaikki on vieläkin helpompaa, vaikkei uskoisi. Valoisia päiviä!

Katri kirjoitti...

Onneksi olkoon Anu!

Olet upea nainen. Ja vahva!

Onnea myös Mikalle!

Alina kirjoitti...

onneksi olkoon :-)

Anu Välitalo kirjoitti...

Kiitos onnitteluista te kaikki hyvät ihmiset. Nuo tsempit kummasti lämmittää ja luo luottamusta. Elämässä ei ole mitään yksittäistä asiaa mihin voisi vuorenvarmasti tai lopullisesti luottaa, mutta voi luottaa että aina tulee jotain, elämä kantaa.

Marikki Kuusi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut, Anu!
Todennäköisesti kaikki ei mene samalla lailla hankalasti, eikä ehkä samalla lailla hyvin kuin ensimmäisellä kerralla - vaan jälleen kerran omalla, ennustamattomalla tavallaan! Minä varauduin toista odottaessa ensimmäisen tuomiin murheisiin (ihan niinkuin varautuminen mitään auttaisi...), vaan eipä se toinen sitten niitä tuonut, vaan ihan omat eväät - ilot ja surut - sillä oli pussissaan :-). Ja muistan senkin miten alkutujauksesta pöpperöpäisenä marketissa mietin, että miten tuokin voi näyttää ihan onnelliselta vaikka sillä on kaksi lasta... Siis muistan, mutta samalla jo ihmettelen, että miten minä sellaisia edes ajattelin... ihania lapsia, kaksin aina kaunihimpi (ja kolmin...), vain yhtä ei osaisi enää kuvitellakaan omaksi osakseen.

Minen myöskään ole "äitityyppiä", siis varsinkaan omissa silmissäni, ennen lapsia. Omien lasten silmissä olen kuitenkin kerrassaan äitien kärkikaartia :-) (toistaiseksi).
Niin sinäkin!

karhurannanesa kirjoitti...

Onnea Anu :)

Anu Välitalo kirjoitti...

Kiitos Marikki ja Olematon!

Kas kummaa, nyt alkaa olla pöly laskeutunut, väsymys helpottaa, mielialat tasoittuvat. Tosiaan, tämä jo meni ihan eri tavalla kuin viime kerralla: viimeksi oli koko raskaus alusta asti tyyntä aikaa, nyt taisi alkuraskaudessa hormonitasot heitellä mua aika tavalla. Nyt musta tosiaan tuntuu jo että katsotaan sitä kahden lapsen arkea sitten jos/kun se koittaa, asia ei enää niin pyöri mielessä.
(Ja muutenkin on helpompaa saada etäisyyttä ajatuksiin - viime yönä jumiuduin kelaamaan erästä aikanaa ikävää juttua josta ei negatiivinen lataus ole koskaan oikeen kadonnut. Sitten nousi vain huomio, että "tää on ajatus", ja tunsin kelluvani, höyhenkevyenä, kaikkialla tilaa, avaruutta.
Vähän aikaa sitten väsymyksen keskellä oli vielä todella vaikeaa nähdä etäisyyttä mihinkään ajatukseen, edes neutraaliin sellaiseen.)
Kaikenlaisia aikoja.