Help... poa

Kaikki tuntuu sujuvan omalla painollaan, sitä vielä korostaa juuri nyt että opiskelijoilla on syyslomaviikko ja voin suunnitella asioita rauhassa. Voin lopulta saattaa alkuun myös yhden muun duunin, graafisen ilmeen suunnittelua.

Äsken soitti verottaja ja kyseli tiukkaan sävyyn että mitä nämä ja nämä tulonhankkimiskulut mun viime vuoden veroilmoituksessa oikein ovat. Hetkeksi välähti jostain melkein syyllinen olo, olen rehtorin puhuttelussa, nyt varmaan puhun itseni jotenkin pussiin. Vähitellen tajusin, että mahtavaa, tää ihminen aikoo selvittää nää asiat mun kanssa tässä puhelimessa parin minuutin aikana, eikä mun siis tarvitse tehdä kirjallista lisäselvitystä. Lisäksi hän antoi neuvoja, mitä ja miten kuluja kannattaa jatkossa hieman eritellä (veroilmoitus on asia josta mun on vaikea sisäistää että sitä tutkii joku ihan tavallinen ihminen ja yrittää ymmärtää - mä aina luulen että pitää kirjoittaa täsmälleen ja vain niin kuin jossain on määrätty, eikä esim kertoa vapaamuotoisesti, mikä helpottaisi noiden ihmisten hommaa, joiden täytyy yrittää ymmärtää asioita satojen eri ammattien kannalta). Lopuksi kiitin lämpimästi vinkeistä ja sujuvasta asioiden hoidosta ja hänkin äityi hetkeksi aivan tavalliseksi ja inhimilliseksi.

Näitä kokemuksia on ollut paljon viime aikoina; jokin hektinen, painostava tai innostuneen kiihtynyt keskustelu kääntyy äkkiä ihan toiseksi, kun kesken kaiken huomaan että eihän mua uhata, eihän tässä ole minusta kyse, eihän mun tarvitsekaan todistaa mitään kellekään. Heitin pilateksessa ilmoille kommentin että tää käsinojapunnertaminen taitaa olla miehille helpompaa kuin naisille. Yhtäkkiä moni ihminen ryhmässä, ohjaaja mukaanlukien, nousi (mun mielestä) jotenkin takajaloilleen, ärsyyntyi, ei se ole sukupuolesta kiinni, se on yksilöllistä, lihasten se ja se ja harjoittelun määrä, ja niin edelleen. Kuuntelin hämmentyneenä, miksi olette vihaisia, pitääkö naisen yrittää päteä punnerruksissakin, kunnes tajusin että eipä se mulle kuulu, en edes tiedä oletteko vihaisia, enkä mä tiedä tästä asiasta paljonkaan, eikä asia varsinkaan uhkaa mua mitenkään. Kuuntelin, kasvot pehmenivät. Sanoin että mun lausahdus perustui vaan sekalaisiin havaintoihin tuttavapiiristä, ja mua itseäni ei yhtään haittaa että mä en pääse punnertamaan kovin alas. Vähitellen muutkin, ehkä joku muukin pehmeni ihan oma-alotteisesti, tai ehkä eivät koviksia olleet olleetkaan, sortuivat huumoriin, todettiin vitsillä että on vaan epistä jos joku voi punnertaa harjoittelematta. Tai hyvä hälle!

Sepä oli pitkällinen selostus pienestä asiasta. Näköjään on iso helpotus kun voi luopua jostain ihan pienestä. Mistä siinä luopuu? Kuvitelmasta. Piff!

Ystäväni, jolla on kolme lasta, joista kaksi pikkuvauvoja, muutti viikonloppuna ja minä ja mies autoimme, kykyjemme mukaan ja vuoroillamme pakkaamisessa, kantamisessa ja muuttoporukan ruokkimisessa (vuoroillamme, kun poikaa ei kannattanut ottaa sinne mukaan). Lisäksi kävin itse pilateksessa ja ostoksilla tuolla Malmin kirpputorilla ja vierailimmepa vielä ystävien luona lauantai-iltana. Mies joutui tekemään opiskeluhommia ja sain hoitaa poikaa paljon itsekseni. Kaiken tämän lisäksi olin ja olen koko ajan tulossa kipeäksi, kurkku kipeä ja ääni lähdössä. Mutta nyt on vaan niin helppoa. Väsymyskin on helppoa. Makaan sohvalla, tunnustelen onko kuume nousemassa, ihanaa maata, poika tulee näyttämään uutta kuorma-autoaan (euro viiskyt sieltä ihanalta kirpparilta), sommittelemme eri asuja ja ilmeitä puiselle kohokuvanallelle mun mahan päällä, välillä saan nousta ähkien viemään poikaa pöntölle tai rämpiä katsomaan että mitä se nyt juonii makuuhuoneen hiljaisuudessa. Kiinnostavaa havaita, miten yhtä suuri väsymys kuukausi sitten ja nyt tuntuu aivan erilaiselta. Tai ehkä mä olin silloin vielä väsyneempi, vaikea sanoa, mutta nyt väsymykseen ei liity mitään mielialoja.

Ihmeellistä miten raskaus tuo tullessaan (aika hurjan alun jälkeen) taas tämmöisen viilipyttymäisen olotilan. Se on lahja! Kiitti! En enää edes pysty olemaan huolissani siitä tulevaisuudesta kun meillä on kaksi ja puolivuotias sekä pikkuvauva, ja katkonaisia unia ja missään ei pääse käymään ja kotityöt... ajatus katkeaa, varmaan kaikki järjestyy sitten jotenkin, pitää sitten keksiä jotain että jaksaa, joo. Hyvä idea, keksitään sitten aina jotain! Keitän teetä, vihreää, punaista, kuppitolkulla, hunajaa, kipeää kurkkua hivelevää, ai kahvikin jo maistuu, pulla, mm. Taidan olla lihonut, voivoi, kun ei jaksa huolestuttaa.