Sommittelen

Väsymys hyökyy, mies tulee huomenna, vielä pitää jaksaa valvoa kuumeisen ja kivuliaan pojan kanssa ehkä ensikin yö ja pakata omat ja pojan tavarat ja matkustaa autojunalla Lappiin. Pitää jaksaa... se etten osaa nukkua junassa... nyt pitää kestää vaan tämä hetki, tai ei pidä, mutta se on fiksua, tai ainakin totta. Muu ei ole.

Koetan tehdä töitä, poika nukkuu, olen käynyt tuudittamassa hänet uudestaan uneen ainakin kuusi kertaa. Jännitys pakkaantuu hartioihin. Samalla tiedän että kaikki on hyvin.

En tiedä miksi mutta nyt toimii sellainen lause, että kun huomaan liiteleväni jossain, sanon itselleni "en ole läsnä". Sitten olen. Heti. Ei kovin positiivista ajattelua :D