Muuri kohoaa selkää pitkin korkeuksiin ja eristää minut. Jännitystä ja kipua. Niska vääntyy, perkele hengittää. Hirveä pystysuora... voima.
Mykkyyttä. Soimauksia: Jäykkä! Veltto!
Katsotaan. Muurin sisään. Heikko näkyvyys... kiven atomit. Tilaa. Ei mitään. Ei! Olen täällä vankina. Tjaa. Kauniit murikat, tarvitseeko tätä purkaa? Ojentaa vain kätensä läpi. Rystyset verillä! Sydän nurinpäin. Ovi auki.
Sujautan muurin koloon lappusen, postikortin sinulle. Itken ja nauran joen,
perillä ollaan, ja matkalla.
Hyvää uutta vuotta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
En tiedä - jokin minussa menee tuplasonetille, tekee takaperin voltin ja päätyy onnesta järkyttyneenä tasajalkaa maahan kun luen sinun sanamaalauksiasi, Anu.
Pure poetry, tosi-runoutta.
Kiitos.
Sinä olen aika hyvä nyrjäyttämään sydämesi auki. :)
Lähetä kommentti