Kuuluminen

Poikanen tahtoo usein viettää koko päivän tissillä, nukahtaen, havahtuen, imien, nukahtaen... saamansa pitää. Se on aika hellyyttävää. Välillä on pakko nauraa vedet silmissä kun tajuaa että tuo pieni sisäänpäinkääntynyt mytty on roikkunut mussa tauotta koko illan, puolta vain vaihtaen. Sieltä se aika ajoin oikoo laihaa niskaansa naama punaisena, rutussa, hurja hampaaton suu syvyyksiä myöten auki, maitovirrat poskillaan.

Välillä tietysti ihmetyttää, missä välissä pääsisin käymään suihkussa tai syömään. Toisina päivinä poika nukkuu niin sikeästi, ettei huomaa jos hipsin muihin puuhiin. Bloggaamiseen ja sen semmoiseen ei toistaiseksi jää juuri aikaa.

Pojan kanssa on ihanaa olla, jos siihen ikäänkuin suostuu eikä yritä muuta. Kun solahtaa sen kanssa samaan olemisen tilaan. Huomaan kyllä että sieltä on joskus vaikea lähteä liikeelle, tänään en ole käynyt ulkona laisinkaan kun mies ei ole ollut usuttamassa.

Ensi viikolla, jos luoja suo, aion käydä vauvan kanssa parin kaverin luona. Pojan unet ja syömiset ovat vielä niin epäsäännöllisiä, että mua vähän jänskättää.

Mutta kuten eräs ystävä vähän aikaa sitten kirjoitti, loppujen lopuksi missään ei ole mitään ongelmaa. Se lause on nyt auttanut mua silloin kun on ollut oikein haastavia hetkiä. Yhtenä yönä mulla oli migreeni jonka takia en pystynyt nukkumaan, vaikka vauva olisi antanut, ja toistelin tuota tuudittavaa lausetta kunnes sitten kuitenkin vaivuin uneen.