Havaintoja siitä miten elämä soljuu

Kaipaan mökille työskentelemään, ehkä lähdenkin jossain välissä taas viikoksi. Siellä on hurjan hyvä työrauha. Näen yhä selkeämmin, että netissä pyöriminen, vaikkei se ajallisesti veisikään pitkää pätkää päivästä, häiritsee työtäni ja rauhaani huomattavasti. En oikein osaa tehdä asialle mitään, en osaa luopua siitä pelkällä päätöksellä. Kun teen päätöksen, rikon sen huomenna. Ei siis auta kuin katsella asiaa. Ja sietää sitä että häiritsen itseäni. Sietää niin kauan, että lakkaan sietämästä. Tai hyväksyn asian sellaisenaan. Katsotaan.

Huomasin itsestäni toisenkin kiinnostavan seikan. Se ilmeni minulle äkkiä hyvin selkeänä erään ihmisen kautta. Tämä tuttava puhui jostain muistaakseni kuvittamiseen liittyvästä, sanoi ettei yhtään pidä siitä-ja-siitä tyylistä. Minua kai jotenkin ärsytti, miksi tuommoisestakin pitää on mielipide. Rupesin kiertoteitse puolustelemaan hänen mitätöimäänsä asiaa (joka ei minulle itselleni edes ole tärkeä, minusta oli vaan tyhmää tykätä tai ei-tykätä jostain sellaisesta), ja kohta tämä henkilö tuijotti minua ja sanoi jotain sellaista kuin: ”Musta tuntuu että sä ymmärrät mut aika usein jotenkin väärin”. Se vaiensi minut, ainakin hetkeksi. Oivalsin tämän keskeytyksen ansiosta, että minussa elää tarve yrittää muuttaa ihmisiä. Vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä. Päteä. Muuttaa maailmaa. Mitä hyvänsä se on. Nyt se ilmenee selkeänä juuri tämän yhden ihmisen kanssa. Tuli melkeinpä kiitollinen olo: elämääni on tullut ihminen, jonka kanssa voin katsella tätä tapaani ja ehkäpä jopa harjoitella sitä, että en reagoi. En yritä muuttaa, vaikuttaa toisiin. En kritisoi. Annan olla. Paitsi jos teen sen, sitten saan taas katsella tekojani. Helpottavaa, joka tapauksessa. Minun vastuullani on ainoastaan pitää oma tonttini mahdollisimman puhtaana, olla hyvin luja ja selkeä omassa elämässäni.

Ihme ja kumma! Taannoisen työputken jälkeen mulla ei ollut mitään töitä tiedossa, ei homman hommaa siihen saakka kunnes mahdollisesti jään äitiyslomalle. En murehtinut asiaa. Tilillä oli rahaa sen verran että sain laskut maksettua ja vähän jäi vielä ylikin muutaman viikon elelyyn. Kunnostelin nettiportfoliotani ja suunnittelin yhteydenottoja aikakauslehtiin. Mutta oikeasti ehdin vasta ohimennen mainita yhdelle ainoalle tuttavalle, että olen vailla töitä, jos kuulet jostain… Seuraavana päivänä soitti tyyppi eräästä kustantamosta, että sinua on suositeltu ja heillä olisi pieni kirjankuvitus. Juuri sellainen, jollaista hahmottelin pari postausta sitten: Mukava, ei liian kunnianhimoinen aihe, väljä aikataulu, voi alottaa vaikka heti ja tehdä rauhassa omien juttujen ohessa alkusyksyyn mennessä. Tuntuu pieneltä ihmeeltä. No, homma varmistuu lopullisesti vasta ensi viikolla, joten mitä tahansa saattaa tapahtua tässä välissä. Kuten aina.

Sillä palkalla ei aivan elä koko kesää, joten samaan aikaan kuulinkin tutuilta parista mahdollisesta kirjantaitosta. Olisin voinut murehtia tilannettani mutta elämä todistaa yhä useammin, ettei kannata, asiat järjestyvät ilman murehtimistakin, itse asiassa jopa jotenkin vaivattomammin. Joten jos nyt käy niin, ettei mikään näistä työmahdollisuuksista toteudu, saan ottaa senkin lunkisti.