Viime päiviä (tai oikeastaan jo viikkoja) on sävyttänyt merkilliseltä tuntuva innostus. Se liittyy väreihin, värien psykologiaan ja harmoniaan. Katselen innostustani kiinnostuneena ja ihmettelen hieman, miksi juuri tällainen asia saa liekin syttymään minussa. Tunne on tuttu, vuosien mittaan on ollut muutamia aihepiirejä, jotka ovat saaneet aivan erityisen sädekehän ylleen. Typografia oli yksi, tähtitiede toinen. En ole pystynyt täysin selittämään itselleni (enkä ole hirveästi yrittänytkään), miksi tuottaa niin suurta iloa lukea etäisten planeettojen juuri havaituista kiertolaisista tai katsella kuvia tähtisumuista, tai vaikkapa yrittää käsittää säieteorian seuraamuksia. Minua vain joskus kiehtovat asiat, joita en ymmärrä lainkaan, jotka täysin ylittävät keskinkertaisten aivojeni kapasiteetin. Typografia taitaakin olla toinen äärimmäisyys; katselen pienen pienten mustien pigmenttiläiskien kaartumisia ja kulmia selluloosaliuskalla ja tunnen suurta iloa: kauneutta! Kirjaimia! Ja millaisia kirjaimia! Toiset ovat tanakoita, vankasti pystyssä seisovia, toiset vilistävät riviltä toiselle ja niiden paksuudet vaihtelevat kaikkea muuta kuin matemaattisella säännöllisyydellä, ja voi miten elävä ja voimakas onkaan suuri alkukirjain artikkelin alussa!
Ja nyt ihmettelen värejä. Omia värejäni! Otan kankaan, vaatekappaleen toisensa jälkeen ja vien lähelle kasvojani. Ihoni muuttuu kellertäväksi, valkeaksi, mustat silmänaluset nousevat esiin, silmät syttyvät ja sammuvat, päivetys ilmaantuu ja katoaa, suun ympärille ilmaantuu vihreä rengas. Ihmeellistä. Minä olen jonkin värinen ja minun värini ovat vuorovaikutuksessa kaikkien maailman muiden värien kanssa. En ole värjännyt tukkaani enää aikoihin, se on hieno sen värisenä kuin se on, hiirenruskeana, ja eri värien läsnäolo saa sen vuoroin hohtamaan, harmaantumaan, punastumaan. Ja miten hämmästyttävän värisiä ovatkaan toiset ihmiset. En kehtaa kehua tuntemattoman naisen poskien väriä, mutta ihailen hänen takkinsa kalpeaa punaista, joka itse asiassa saa hänet hehkumaan.
Olen aina lähinnä inhonnut ostoksilla käyntiä, vaatteiden sovittelua, mutta nyt olen useana iltana käynyt kaupoissa vain kokeilemassa ja ihailemassa eri värejä. En ole vieläkään ostanut mitään, mutta olen nauttinut joka minuutista suuresti. Minun kehoni värit ovat näkyviä ilmauksia koostumuksestani, ja minusta tuntuu että tämäkin innostus, kuten myös nuo aikaisemmat omalla tavallaan, koettaa hellästi viitoittaa minulle tietä suurempaan itsetuntuntemukseen. Sillä miksi kokisin niin suurta löytöretkeilyn jännitystä ja iloa, ellen etäisiin galakseihin, mustetäpliin ja värien pintoihin ja syvyyksiin katsoessa näkisi jollain tapaa itseäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti