Vietin juuri miellyttävän viisitoistaminuuttisen tutkien tiettyä väripalettia. Värit ovat kevyitä, viileitä sävyjä, hivenen harmaalla toonattuja. Kastanjanruskea, simpukankuoren vaaleanpunainen, ruusun pinkki, tuhkanpinkki. Luumu, greipinkeltainen, salvianvihreä, viridian, pullonvihreä, puuterinsininen. Kuninkaallisten Ilmavoimien sininen, laventeli, malva. Myyränharmaa, viileä laivastonsininen, keskiharmaa ja osterinharmaa. (Olipa hauskaa suomentaa noita värien nimiä! Yksikään niistä, viridiania lukuunottamatta, ei viittaa suoraan värisävyyn vaan kuvailee sävyä jonkin muun asian tai ilmiön kautta. Nämä alluusiot ovat usein äärettömän tehokkaita, paitsi ehkä osterin kanssa, kun en ole osteria kovin montaa kertaa eläessäni tavannut. Nyt tiedän, että osterin väri on kalpea beige, joka on sävyttynyt pinkillä tai harmaalla.) Viridian-sävyn nimi tulee tosiaan latinan vihreää tarkoittavasta sanasta.
Edellä mainitut sävyt ovat harmonisia keskenään. Kirjassa, jota tutkin, näitä sävyjä ja niiden yhdistelmiä sanotaan Kesä-paletiksi. Niitä luonnehtii kesäillan viileä, sammuva valo. Jos näiden sävyjen keskelle istuttaa vaikkapa lämpimän oliviinvihreän, poltetun oranssin tai syvän purppuran, yhdistelmä ilmenee jonkinnäköisenä epäharmoniana. Epäharmoniat, taas. Ah. Nekin voivat toisinaan olla äärettömän jännittäviä.
Nautin siitä, kun värien erottelukykyni tarkentuu. Nautin, kun kohtaan outoja tai kauniita väriyhdistelmiä. Eilen näin metrossa nuoren naisen, joka oli kasvoiltaan sievä mutta koruton, hänellä oli lyhyet, hiirenruskeat hiukset ja silmälasit. Hän oli pukeutunut täysmustaan, lukuunottamatta kirkkaan vaaleankeltaisia kumisaappaita. Kokonaisuus oli todella merkillinen! Kaikki värit olivat merkillisessä epäsynkassa keskenään. Pää oli kevyt, huomaamaton, vartalo raskas ja jalkaterät kuin riehaantuneen lapsen, karkaamassa jonnekin. Nautiskelin näkemästäni. Nautin siitä, että näen värit nyt jotenkin voimakkaammin, todemmin kuin ennen, ihan kuin alkaisin nähdä niiden ”taakse” – en osaa sanallistaa sitä!
Tänään pukeuduin minulle ”sopimattomiin” väreihin, lähinnä sellaisiin, jotka ovat liian lämpimiä, murrettuja sävyjä ja tekevät kasvoni ja hiukseni hieman harmaaksi. Toisaalta luulen, että nämä lämpimät sävyt kuitenkin ilmensivät jotain olennaista minussa nyt – kuten eräs ystävä sanoi, ne ovat ”leijonan värejä”. No, minähän olen nouseva leijona :) . Viime päivinä ja viikkoina olen tuntenut vahvana tietyn voiman, jota leijonakin ilmentää. Monet työt ja teot ja päätökset olen tehnyt hetkessä, voimalla, helposti, mutkattomasti, jäämättä jahkailemaan ja katumaan. Se on erilaista voimaa kuin se sisäänpäin kääntynyt voima minussa, se joka usein vallitsee, itsetutkiva, punnitseva, viileä, yksityiskohtiin paneutuva energia (jota muuten edustaa tuo alussa kuvailemani väripaletti). On jotenkin äärettömän kiinnostavaa havainnoida itsessään (ja toisissa) näitä erilaisia laatuja.
Ja sitten ihmettelen ihmisten intoa pukeutua mustaan; tai siis en, en ihmettele, että joku pukeutuu mustaan, teenhän minäkin joskus niin, mutta ihmettelen, kun toisinaan kaikki pukeutuvat mustaan. Se on sentään melkoisen raskas suojaväri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti