Olo on tasoittunut. Ilon keskelle ei ole tunkenut epätoivoisia hetkiä. Tietenkin on kaikkea, ärtymystä, epätietoisuutta, raivoakin kolmevuotiaan sinnikkäästä uhmasta, väsymystä, mutta kaikki sellainen unohtuu saman tien. Tuntuu kuin mulle olisi tapahtunut... jotain. Yhtäkkiä on helppo syödä sopivasti, syödä vain vähän makeaa, helppo mennä nukkumaan jos ei kauhean ajoissa niin sopivaan aikaan kuitenkin, helppo keskeyttää rennosti, ei repien, jokin homma johon tuppaan jumiutumaan. On vähän helpompaa rentoutua silloin kun huomaan jännittäväni. On ihanaa olla läsnä joka solulla kun laittelen tavaroita paikoilleen. Joo, olen ruvennut siivoamaan, sekä järjestelemään tukkeutuneita komeroita ja koloja, että ylläpitämään jokapäiväistä järjestystä tässä kodissa. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni nautin siitä, huomaan että se onkin ihan olennainen osa sitä että viihdyn tässä kotiäidin roolissa. Turhautuneita hetkiä on vähemmän, heh, ainahan voi siivota ja se on aina palkitsevaa.
Ja rakasteluun on tullut jokin uusi juonne, rentous, hauskuus, ihanuus. Sekin vielä! Voisin kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta toisaalta se ei tunnu luontevalta - en tiedä kumpaa se on, sitä että näistä ei "sovi" kuulutella vai sitä että se on aidosti meidän keskinen asia. Itsestäni voin kumminkin sanoa että... on helpompaa olla läsnä juuri sille mitä tapahtuu, eikä toivoa ja odotella jotain mitä mun mielestä pitäisi tapahtua.
Mies! Kosketa sitä naista ihan kaikkialta, älä keskity, älä erikoistu, älä vaadi, älä jämähdä tekemään jotain hyväksi havaittua, viilamaan jotain pistettä. Nainen on kaikkialta palava! Ihan kaikkialta. Ei sinun, mies, tarvitse olla "taitava" tai jotain muuta sellaista, ainoastaan auki, tunnusteleva! Niinkuin mies on herkkä, ei naisellisen herkkä vaan toisella tavalla, jota minä en osaa kuvailla. Ehkä sille olisi jokin toinenkin sana, täsmällisempi. No, se kuitenkin vetää naisen polvet veteläks. Naiset, voitte täydentää... :)
4 kommenttia:
No niin, sinä sen sanoit. Kosketuksesta ja paljosta muusta hyvästä ja todesta. Ja kaikki alkaa juuri tuosta jostain elämän kaikensisältävän kokonaisuuden ihmettelystä ja ilosta.
Kas näin!
Ihana teksti. Tunnistan nuo asiat. Täydennän vaikka näin, että minä yllätyin, että parisuhteessa tapahtuu fyysistäkin syventymistä ja kehittymistä, oppimista. Aiemmin luulin, että kaikki on suht äkkiä koluttu eikä mitään uutta tule ainakaan lasten syntymän jälkeen. Sitten vasta tulikin, hitaasti pitkällä liekillä, sellainen syvä luottamus, sen myötä uskallus, jokin isompi rakkaus, joka avasi monta lukkoa. Myös sellaisia, joita ei itsessä tiennyt olevan.
Lauri, kiitos <3 <3 <3 - "Kaikensisältävän kokonaisuuden ihmettelystä ja ilosta"- onpa ihanasti sanottu!
Katja, eikö vaan, juuri noin, ihmeellistä, nimenomaan lasten jälkeen! Niinhän meille on opetettu että rakkaus väljähtyy... hehe! Mun kokemus seksuaalisesta rakkaudesta on ihan mullistunut lasten synnyttyä. Mullekin lasten saaminen on avannut lukkoja, synnytyskin, ihan konkreettisestikin, ja sitten psyykkisesti :)
Onneksi muuten niitä lukkoja ei tarvitse tietää, työstää, tiirikoida - itsekseen avautuvat, ajallaan, elämä meitä työstää!
Tykkään niin lukea sun kirjoituksia, Anu! <3
Lähetä kommentti