Sattumaisia

Tämä on Hiljaisen tienoon kolmassadas merkintä. Keitähän kaffet sen kunniaksi!

Eilen, 9.4.2010 oli laskettu päivä. Aamusta asti tuntui siltä ettei se tänään tapahdu. Äitini tuli hoitamaan poikaa ja minä lähdin miehen kanssa kahdestaan hoitamaan pari asiaa Malmille. Hetken mielijohteesta kävelin kultasepänliikkeeseen ja otin lävistykset korvalehtiin. On minulla ennenkin ollut, mutta reiät ovat kasvaneet umpeen vuosia sitten. Sain uutta kimallusta. Tuli hyvä olo. Kuinka sopiva hetki!

Ohho. Tiedättekö mitä. Vilkaisin juuri, milloin olen aloittanut tämän blogin pitämisen. Huhtikuun kymmenes päivä 2006. Nelivuotissynttärit! Jään sanattomaksi. Naurattaa.

No, eilinen matkamme jatkui kaupungille kahville sekä ystävän näyttelyyn. Paitsi että se jumiutui välille Pasila-keskusta, onnistuimme tälläämään itsemme juuri siihen VR:n seisaukseen. Meidän junamme oli ensimmäinen joka pysähtyi ja jäi sitten jokseenkin tasan tunniksi seisomaan. Vähitellen viereisille raiteille kertyi muitakin junia. Ketään ei päästetty ulos, ei sitä seminaarin puhujaa eikä sydänsairaiden lasten hoitajaa jotka koettivat jututtaa konduktööriä, eikä siis meitäkään joilla ei ollut kiire minnekään. Minua harmitti aluksi vähän aikaa koska mulla oli jo valmiiksi verensokeri alhaalla eikä edes vesipulloa mukana. Harkitsin teeskenteleväni että rupean synnyttämään, jos se nopeuttaisi asioita :D. Mies oli onnellinen ja hilpeä pakollisesta pysähdyksestä (hän on sairaslomalla väsähdyksen takia). Joku luki tenttiin, toinen korjasi takinhihaa laukusta löytyneellä neulalla ja langalla. Radan varren pajunkissat olivat paisuneet valtaisiksi ja aiemmin ohittamamme kävelijät kulkivat ohitsemme saapuen kaupunkiin ennen meitä. Lopulta juna lähti eleettömästi liukumaan eteenpäin ja pääsimme huvituksiimme.

Kaupunkikeikan jälkeen kävimme Malmilla kaupassa. Maitohyllyjen edessä nosti kätensä mustiin pukeutunut hahmo jolla oli hauska virnistys, tunnistin hänet välittömästi vaikka emme ole koskaan tavanneet. Kato, tuolla on Olematon, sanoin miehelle (en sitten ollut ehtinyt omaksua sitä Itse-nimimerkkiä :). Mun mieskin monesti luki edesmennyttä Poikkeavan tavallista elämää -blogia jos olin jättänyt sen auki selaimeen, vaikkei muuten seuraakaan blogeja.

Hmm, veikkaisin että siitä on parisen vuotta (haa, löysin sen päivän ja kommentin yhdellä klikkauksella) kun huomasimme asuvamme samoilla kulmilla, mutta koskaan aiemmin emme ole törmänneet. Kerroin että tänään on meillä laskettu päivä, ja vitsailimme että ei ei sitten tiedetty että minkä asian. Kovin tuntui tutulta mies! Juttelimme pitkään ja sen jälkeen hymyilytti pitkään.

Miten tämän kaiken nyt voisi summata?
Ei aavistustakaan.
Muutakuin että

kiitos