Mulla oli illalla päänsärky. Semmoista ei ole sattunut aikoihin. Mentyäni petiin särky alkoi yltyä ja lopulta se oli niin kova että muistelin ettei synnyttäminen ole läheskään näin epämiellyttävää. En tietenkään pystynyt nukkumaan. Yöllä nousin ja päätin soittaa Kätilöopiston päivystykseen ja varmistaa... jotain. Ettei päänsärky ole oire jostakin, kun laskettu aika on jo ihan käsillä, pitääkö tarkkailla muita asioita, tms. Kaiketi soitin vain tehdäkseni jotain. Ystävällinen naisääni kyseli multa turvotukset ja pitkän listan muita oireita. Ei mitään. Lopuksi hän sanoi että yksittäinen päänsärky ei ole huolestuttava, sun pitää nyt syödä hyvin sekä juoda paljon vettä, ja ota Panadol. Jos ei näillä mene ohi niin käy aamulla terkkarilla. Sanoin että olen juonut paljon vettä. Juo lisää, sanoi nainen. Puhelun loputtua istahdin alas vesikannun kanssa, otin lääkkeen, vieläkö pitää juoda, huoh, no, kokeillaan. Join ison lasillisen. Hmm. Join toisen. Tämähän maistuu. Join kolmannen. Ihan kuin olo helpottaisi. Join neljännen. Joo, paljon parempi olo! Join vielä lisää, menin sänkyyn ja simahdin heti. Vessassa ramppaamisten väleissä nukuin loistavasti :).
Tänä aamuna jatkoin juomalla puoli litraa noin niinkuin herätykseksi, ennen aamupalaa.
Kum-mal-li-nen tää raskaana- ja viimeisilläänolotila kun se pistää ruumiin niin tuntemattomaan moodiin että ei tuollaistakaan huomaa. Että on ihan järkyttävä nestehukka. Tietysti olen kohdannut saman lukemattomissa muissakin asioissa; kun katson peiliin, saataan olla ihan erilaisessa asennossa kuin tunsin olevani. Kaikissa jaksamiseen ja tekemiseen ja hengittämiseen ja syömiseen liittyvissä tilanteissa pitää olla hirmu valpas eikä luottaa pelkkään kokemukseen (eikä etenkään edellisen raskauden kokemuksiin) vaan siihen mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu ja miltä tuntuu, eikä sekään usein auta vaan mennään metsään ja kantapään kautta opitaan, ja sitten kun on oppinut jotain niin tulee uusi vaihe ja kaikki muuttuukin taas.
Taas uusi päivä, ikäänkuin lahjana. Päivä aikaa hoitaa vielä roikkuvia asioita. Eilen kävin kirjastoissa ja lyhensin uudet verhot ja ripustin ne (niin, verhot, roikkuva asia...) Tänään taidan käydä työpöydän kimppuun ja lajitella papereita. Toivottakaa vaan mulle voimia ja älyä levätä, kovin montaa asiaa ei jaksa päivässä tehdä :)
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
2 kommenttia:
Voimia ja älyä levätä! :) Kiva on lukea raskaudestasi, kirjoitat niin aitoa tekstiä. On tuo vain niin kummallista aikaa. Ja vielä suurempi on se ihme, kun vauva syntyy. Minä usein tuijottelen näitä omia lapsiani, en ole heitä todeksi uskoa.
Valoisia päiviä sinne! Muista juoda sitä vettä. Minunkin pitäisi muistaa, vaikken ole raskaana. Juon liikaa kahvia. Se kuivattaa ihmistä.
Kiitos kiitos Katja!
Joo nyt muistan juoda. Otin asiakseni. Ehkäpä mahakin nyt lähtisi toimimaan :). Ja juominen tulee yhä suurempaan tarpeeseen kun vauva syntyy, sitten pitää kitata ihan työkseen että saa lapsen ruokittua.
Joo. Ei noita lapsia ole aina todeksi uskoa juu, he ovat vähän kuin puita tai muita luontokappaleita, heistä joskus aistii että he ovat silkkaa värähtelyä, melkein läpinäkyviä, hetkellisiä, kun me aikuiset olemme usein paljon kiinteämpiä ja pysyvämpiä (ei tietysti oikeasti olla, mutta hämäämme itseämme ja toisiamme paljon tarmokkaammin :).
Lähetä kommentti