Ei-köntys köntystää

Menin eilen illalla pilatekseen. Kun saavuin aulaan jossa ihmiset odottelivat saliin pääsyä, eräs mies laukaisi, huumorilla tietty: "Sieltä se köntys raahustaa! Miten sä jaksat vielä tulla tänne?" Aluksi en edes tajunnut kenelle se puhuu. Sitten kun ihmiset kääntyivät katsomaa mua, olin hetken suu auki ja sanoin vaan että onhan mulla tässä vielä pari kuukautta ja menin vaihtamaan vaatteita. En loukkaantunut yhtään koska, no, en mä tunne itseäni köntykseksi joka raahustaa (paitsi joinakin yksittäisinä hetkinä). Ei se minusta puhunut :) Tiedän vallan hyvin miltä saatan jonkun silmään näyttää mahoineni mutta kun... ei se vaan mitenkään määritä mua. Sinänsä tuntuu hyvältä tulla huomioiduksi raskaana olevana naisena, jos joku hymyilee, tarjoaa tyynyn, kysyy voiko auttaa, kyselee lasketusta päivästä ja niin edelleen. Mutta se ei olekaan määrittelyä.

Peilistä tuo maha kyllä näyttää hirmu isolta. Mutta peilin näkymät unohtuu äkkiä ainakin silloin kun on läsnä ruumiissaan. Tai läsnä toisen ihmisen kanssa.

Mun mies rakas ei ole koskaan puolella sanallakaan ilmaissut että pitäisi raskaana olevaa naista jotenkin epäviehättävänä. Ihan päin vastoin. Tuntuu että sen mielestä on se kivaa ja kaunista, kun onhan se yksi aika perinaisellinen olotila. Tyyni ja hehkuva. Ja viime aikoina rakastelu on ollut muutenkin antoisaa ja yllättävää, se tuo muhun jotain naisellista voimaa, joten tuollaiset sanat jotka eilen kuulin, eivät tartu muhun. Paitsi - niiden takana, äänensävyssä piilevä... jokin, ehkä hellyys :)