perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Hei mies

Katsotaanpa yhtä asiaa. Se tuntuu (iki)vanhalta mutta katsotaan sitä nyt. Nyt vaan. Jotain täytyy kuitenkin kertoa ensin... ehkä se avaa jotain?

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä näin unta jossa olin lapsuudenkodissani erään nykyisen ystäväni kanssa. Oli yö tai myöhäinen ilta, ja kuulimme äkkiä alakerrasta ääniä. Ystäväni lähti luottavaisena kävelemään portaita alas, katsomaan mitä siellä on, minä seisoin ylätasanteella peloissani. Kumarruin ja näin kaiteiden välistä että eteisen varjoissa seisoi liikkumaton mieshahmo jalat ja kädet harallaan, valmiudessa, hänen päänsä rajautui pois. Näin kun ystäväni laskeutui kulman takaa häntä kohti pahaa-aavistamattomana. Rupesin huutamaan, mutta kurkustani ei tullut kunnolla ääntä, huusin niin kovaa kuin pystyin, hirveää, ystäväni ei kuunnellut, minä huusin, miksi ääneni ei toimi kunnolla, vedin henkeä, halusin huutaa niin että tuo mies säikähtäisi ja lähtisi pois, huusin, kovempaa... kunnes mun mies ravisteli mut hereille. Huoh. Ääneni kaikui vielä huoneessa, poikakin oli havahtunut, itki vähän. Kuinka helpottavaa olla hereillä.

Taas näitä painajaisia. Ovatko ne aina samanlaisia, maailman tappiin saakka, muuttuuko mikään? Niitä on harvoin mutta ne toistavat jokseenkin samaa kaavaa. No... tässä oli kuitenkin mukana tuo ystävä joka ei pelännyt. Hm. Sain herätä ennen kuin mies hyökkäsi, mun rakas mies suojeli mua :)

Kyllä mä tiedän mistä niissä on kyse siltä osin kuin ne kumpuavat mun henkilökohtaisesta menneisyydestä. Mutta se tietäminen ei auta. Mulle ei ole tapahtunut mitään tän maailman näkökulmasta poikkeuksellisen kamalaa, isä oli sellainen ja tuollainen, ja äiti, mitäpä kuvioita kertaamaan, mä olen aikanani tehnyt sitä paljon eikä se kertaaminen lopettanut noita unia. Niissä on jotain loputtoman tuntuista, ne nousevat osittain kollektiivisesta psyykestä. Luulen ma, tää on mun aavistus. Eikä sitä lähdettä ehdytä mikään määrä muistojen käsittelyä ja kertaamista.

Jotenkin seuraava päivä pyyhki unen mielestä vaikka se oli niin voimakas. Eihän siitä muuta tulkintaa tarvitse tehdä kuin että ole valppaana, huomaa mitä sinulle tapahtuu. Olet tyttö huutanut aika kovaa jotta tajuaisit olla valppaana. Haloo! Se on sen viesti, ainakin se jos ei muuta.

Illalla oli sitten hiljentymisilta. Siellä oli mukana monia miehiä, hienoja miehiä joista pidän kovasti. Sattumalta istuin kahden miehen välissä, tunsin olevani - en tiedä onko turvassa oikea sana, ehkä sitäkin, ainakin juuri oikeassa paikassa, ja tunsin että siinä oli vaihtoa, rajojen hälvenemistä, en osaa nimetä, jotain mikä tapahtuu ihan itsestään. Mutta aina kun oli "tavallinen" sosiaalinen tilanne, puheltiin teekupin äärellä, ei mikään tuntunut tapahtuvan itsestään, olin säikky. En uskaltanut katsoa miestä silmiin, en ottaa tilaa tai aikaa, en jäädä pidemmäksi aikaa juttelemaan. Tai jos jonkun kanssa jäin niin olin hieman kauhuissani. Vaikka vain hieman.

Hm, mitä jos lausuisi, kesken kaiken, että oho, pelottaa? Sanoisi ääneen sen ilmeisimmän eikä yrittäisi keksiä jotain sanottavaa.

Ei tietenkään ollut uusi kokemus olla peloissaan miehen seurassa. En mä välttämättä mene hiljaiseksi vaan heittäydyn puheliaaksi, riehakkaaksi, tai jotain. Välttelen katsetta, vaihdan aihetta. Usein katselen tapojani hellyydellä, kappas, Anu ujostelee. Ei siinä mitään pahaa ole, ja monesti siinä onkin jotain ihan muuta kuin tuo pelko, ujostelu voi olla sellaista hyvää hämmennystä. Mutta nyt mä katson sitä pelkoa.
Näen että en käyttäydy väärin, missään ei ole vikaa, mä vaan... sitä. Pelkoa.

Se tuntuu tässä nytkin. Rinnassa. Vähän. Mitä se on? Lievää puristusta. Ei muuta.

Saman tien avautuu, että tosiaan, sille ei tarvitse tehdä mitään. Mun ei tarvitse oivaltaa pelon sisällöstä mitään uutta. Se vaan on siinä, se on mitä se on. Silloin kun on.

Haloo!

Painajaisetkin saavat olla. Ei ne ole vaarallisia. Viimeistään kuollessani yleensä herään.

Olla valppaana. Läsnä. Kun voin. Kaikki mikä tapahtuu ja ilmenee on ok.

Mies... on ok. Hehe. Oisko enemmän?

Mä rakastan miestä. Joskus vähän kuristaa & puristaa. Ettäs tiedät. Senkin mies.

6 kommenttia:

dharmalauri kirjoitti...

Hei nainen. Kiitos, että kirjoitat ja niin rehellisesti. Uni psyyke on tärkeä ja unet pyrkivät kalibroimaan sinua vastaanottamaan aina selkeämpää viestiä avautuvan tietoisuuden viimeisimmästä vaiheesta. Kuten tiedät, vain pelko kuolee.....

mikko ville kirjoitti...

Naiselta tuli kutsu lukea, ja luinkin, koska kuuntelen usein naisen kutsua. Minäkin tiedän, että mies voi olla pelottava. Parhaani mukaan minä en sitä ole. Kiitos kutsusta, Anu.

Anu Välitalo kirjoitti...

Hei Lauri ja Mikko Ville, kiitos! Tahtoisin sanoa pidemminkin mutta nyt lähden viikoksi Kolin maisemiin netin todnäk ulottumattomiin ja mua jo hoputetaan :).
Tomi, kiitos sullekin, jos käyt täällä.
Ootte rakkaita, jokainen!

Lara kirjoitti...

Kas kun "satuit" kirjoittamaan aiheesta. Mä olen juuri näinä päivinä nähnyt miten mulla iskee joku tosi voimakas itsesuojelun tarve nimenomaan miesten kanssa/suhteen. Oireet on tutut jo pitkältä ajalta, mutta en ole aiemmin tajunnut että yritän niillä suojella jotakin itsestäni.

No, tää on tätä. Hulbra! :-D Ja niinhän se on, vain pelko kuolee.

Anu Välitalo kirjoitti...

Hei vielä kaikki te.

Mies joka eteisessä yöllä kolistelee ei ole kukaan todellinen mies, se on joku osa minua, jotain joka jää, jähmettyy sinne eteiseen... ja onhan se häiritsevä ajatus, onneksi vain ajatus. Ei ole mitään pulmaa missään, on pikemminkin teitä todellisia miehiä jotka havahduttavat siihen että mies ei oikeasti ole pelottava, vaan jotain vähitellen sulaa, ja jääpuikot kolahtelee.

Lara, tää on tätä! Elämätä. Joskus pelko kuolee siten että huomaa ettei sitä ollutkaan - miten meidän muka kuuluisi olla miehen kanssa? Onko siihen joku kaava? Olinko jotenkin väärin? Heh! Onko muuta kuin omat odotukseni siitä miten "kuuluisi" avautua tai rentoutua tai jotain?
Pelko on, tuntuu hirveän todelliselta ja äkkiä sitä ei olekaan. Ja joskus se menee jotenkin muuten, joutuu kulkemaan sen läpi ja palamaan... Ihmeellistä. Hulbra itelles!

Blogger kirjoitti...

There's a chance you are eligible to receive a $350 Ikea Gift Card.