Help on ihan jees

Nukuin 10 tunnin yöunet kun nukahdin poikaa nukuttaessa. En muista milloin...! Viime aikoina on jäänyt poikkeuksetta alle kahdeksan tunnin eikä se oikeen riitä. Mutta ei sitä vaan ole ollut enempää tarjolla. Olen sitten herännyt vaikka kuudelta enkä saanut enää unta. Kiitos, hyvä kaunis pitkä yöuni, niin pitkä että ehdin juoda aamukahvitkin unessani!

No, tänään tuntuu että olen oikeasti voimissani pitkästä, pitkästä aikaa. Jälleen yskivän lapsen kanssa kotona, huomenna luento, taikurin hatusta se on vetäistävä. Yleensä asiat lutviutuvat. Jotenkin. Vaikka vähän jänskättää.

Meillä on astianpesukone joka on kelvoton, raivostuttava! Ei pese puhtaaksi, enemmän harmia siitä on kuin apua. Mutta nyt kun olemme tämän viikon kahden pojan kanssa, olen pessyt vajaita koneellisia ja nyt pesutulos onkin moitteeton. Olen ihan liikuttunut ja onnellinen. Kiitos, pesukone! Ihana, kimmeltävä astia!

Toinen (kolmas? Viides?) onnellinen asia on se että on lopultakin löytynyt yksi semmoinen ihminen ja ystävä, jonka kanssa voidaan välillä vuorotella lapsenhoidossa ja muissakin asioissa, jos on iltatöitä ja menoja ja semmoisia, tai jos meidän on tarve miehen kanssa tehdä jotain kahdestaan! Tää ihminen elää kaksin oman pienen poikansa kanssa ja ottaa toisen lapsen siihen avosylin vastaan. Eikä haittaa jos voin tulla hakemaan lapsen vasta vähän yli hänen lapsensa nukkumaanmenoajan tai jos hän oli ajatellut jotain menoa, voipi järjestää hommat. Ja sama toisinpäin, hänen poikansa on tervetullut meille millon vaan, ja muidenkin lapset, kysykää vaan ihan rohkeasti, hitto vie, asioita voidaan järjestää. Ei kaikkien tarvitse jaksaa yksin! Haloo!! Täytyy myöntää että olen ollut aika vihainen kun olen etsinyt apua erinäisiin kiperiin tilanteisiin ja kun rohkeus kysyä on lopulta löytynyt, vastaus on ollut siellä ei, ja täällä ei nyt voi, meillä on sitä ja tätä ja tuolla väsyttää. Tai sitten sanotaan että ilmoittelemme, ja sitten ei kuulu mitään. Kerta toisensa jälkeen tämmöistä. No, TIEDÄN että ihmisillä on kaikkea, meilläkin on, enkä sano tätä ketään yksittäistä tuomiten, tuomitseminen on tuomarien hommaa, mä en voi tietää toisten elämästä, ja olen itse ollut itsekeskeinen luupää suuren osan elämästäni, mikä onkin ehkä tietty avain tähän koko juttuun, mutta niin, näin: Tää kokemus ettei saa apua (vaikka, tsadaa, kaikki on yleensä lopulta järjestynyt ihan hyvin, erilailla vaan kun olin kaavaillut) on ollut mulle raskas ja nyt on ihanaa, ihanaa kun on ihminen jonka kanssa näistä asioista voi kommunikoida ihan suoraan ja selkeästi ja ymmärtäen, ja joka auttaa mielellään ja pyytää apua.