Väsyttää. Tulevaisuus hirvittää. Isoilta tuntuvia uusia asioita hyökyy elämään. Siinä hötäkässä ne unetkin menivät... vaikka nyt nukun tosiaan jo paremmin. Koetan löytää aikaa joogaamiseen ja hiljentymiseen, vaikka aika on kovasti kortilla nyt. Mutta muuten ei mistään tule mitään. Tai tulee, sekavuus ja uupumus. Ihana tuntea, että kostit on olemassa.
Jossain taustalla on kuitenkin hiljainen tieto joka säteilee kaikkeen: vaikka mulle tapahtuisi mitä, ei se ole niin vakavaa. Eikä niin todellista. Elämä tässä vaan leikkii ja kokeilee muodoillaan. Välillä koen häivähdyksenomaisesti olevani jotenkin... läpinäkyvä. Tai ikään kuin mun läpi tuulisi. Hulluuden ensi merkkejä? Vähän aikaa sitten, unettomuuden keskellä, tuntui että voisinkin tulla hulluksi, mieli vaan ylikuumenisi ja nyrjähtäisi lopullisesti RÄTS! Tästä aukenee kaksi aika erilaista skenaariota... vaikka en tiedä kuinka erilaisia ne ovat. Kuvitteellisia, joka tapauksessa, nyt. Nyt on vaan nyt, sattumoisin aika rauhallista sisällä ja ulkona, lehmukset vilkuttelevat, valkoiset haituvat matkustavat työhuoneen ikkunan ohi yläilmoihin.
Haukkaan, omena napsahtaa.
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
3 kommenttia:
Ihana kirjoitus. Mulla on ollut vähän saman tyylisiä fiiliksiä viime aikoina. Mikään ei ole niin vakavaa ja elämä kulta pitää huolta.
Hei Katri! Hauska kuulla susta. Teil on kyllä elämäntilanne niin uudella mallilla, ei ihme jos on hurjaa, ja toisaalta ei huolta mittään! Se luonnossa puuhailu (mitä teillä oli, halonhakkuuta, ravustusta, sienestystä..?) on niin hyvää, yksinkertaista toimintaa (vaikka varmaan paljon opetteluakin), jonka tulokset näkyvät heti siinä konkreettisesti. Sinä elämä pidät niin hyvää huolta ittestäsi!
Juuri tänä aamuna oli ihan pieni mutta ihana juttu... oli tosi vähän aikaa aamutoimille ja Otson hoitaja oli vielä pyytänyt tulemaan hieman aikaisemmin kuin normaalisti. Otso söi voi niin hitaasti, kaikki tapahtui hitaasti, siis siihen "kamalaan kiireeseen" nähden. Äkkiä tuli semmoinen varmuus että KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ. Kiire loppu siihen! Saimme kaikki hommat hoidettua, katseltua aamuaurinkoa, ja olimme viisi minuuttia etuajassa
hoitajan luona. :)
Tuli ihan ikävä teitä, silleen hyvällä tavalla mukava ikävä! Ootte ihania.
Kiitos Anu sun kauniista sanoista. Ite oot ihana! On se vaan niin hyvää mulle kun sä pidät tätä blogiasi. Siten täällä kaukana Savon maalla ei tule niin kova ikävä hengenheimolaisia ja sun oivalluksista on kiva lukea. Kirjoitat kauniisti.
Hyvää ja kaunista syksyä sulle hurmaavien ison ja pikkumiehen kanssa!
Lähetä kommentti