Hyvä uutinen

Mies tuli työmatkalta kotiin. Menin avaamaan oven, tervehdin ja painuin samantien keskeneräisen homman pariin. Mies seisoi hämmästyneenä keskellä huonetta laukut vielä käsissään ja kysyi "Mitä sinä nyt teet? Minä olen ollut viikon poissa!" Nolostuin ja menin sivistyneesti halaamaan häntä. Mutta tunne oli edelleen että yhdentekevää. Koetin kysellä että miten lento sujui. Jäykkää. Aloin epäillä että nyt mulla on joku - juttu. Poika oli päiväunilla ja lopulta pyysin että mies tulee vähäksi aikaa mun kanssa köllimään. Vaikkei kyllä olisi huvittanut.

Köllittiin ja halattiin ja rupesi itkettämään. Aikani nyyhkytin ja kun se loppui, olo oli lämmin ja kirkas. Olin ollut vihainen siitä että mies oli poissa. Nykyään saatan sentään tajuta että rakkaus on se, miten sen nyt sanoiksi panisi, oletusarvo, ja jos sulkee itsensä rakkaudelta, niin olisi ehkä syytä tehdä jotain tai kuunnella itseään tai antaa jonkin asian ilmaista itsensä. Jos rakkaus ei avaudu niin on jotain mikä estää rakkautta avautuvasta... mitä se nyt milloinkin on. Keksimme kyllä syitä. Kuinkahan paljon sitä onkaan viettänyt elämästään sulkeutuneena rakkaudelta, eikä ole ollenkaan edes tiennyt tekevänsä niin? Kysymys on retorinen, mitäpä sitä tonkimaan, tiedämme itse kukin että... aika paljon.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani häiritsevä ajatus, joka näennäisesti ei liittynyt meihin mitenkään, oli kai tätä samaa suuttumusta. Nyt on rauha maas ja rakkaus maan päällä, ainakin juuri tässä ja nyt.