Ruumis kirjoittaa

Pitäisi rohjeta... testata eräs idea. Lopputulos voi olla aika hieno. Vähän pelottaa tarttua siveltimeen. Kohta sen teen. Ihan kohta.

Olen tainnut vaihteeksi sopeutua siihen että olen iltapäivät kotona ja teen töitä kun lapsi nukkuu. Aluksi päiväjärjestys tuntui hieman uuvuttavalta ja yksinäiseltäkin, vaikka työt ovat mieluisia. Nyt tuntuu kaikin puolin mainiolta. Olen ruvennut tajuamaan, miten ehkäistään sitä että iltapäivällä on niska-hartiaseutu jumissa ja mökkihöperö olo. Siten, että pysyn nahoissa ja lihoissa ja luissa koko ajan, vaikka istuisin koneen äärellä. Hartioita pitää liikutella, pysyä varpaiden, takamuksen tuntemuksissa, oikaista selkää, venytellä nautinnollisesti. Kolmen tunnin ajan! Sen lisäksi, että on läsnä töille. On erinomaista harjoitusta, että työpäivä on lyhyt. Jos mun nyt pitäisi tehdä kahdeksantuntista, en varmaan jaksaisi pysyä nahoissani, lihoissani & luissani koko päivää.

Niska jumiutui viikonlopun pilateksen jälkeen vanhalla tutulla tavalla. En vieläkään oikein huomaa ajoissa, milloin ja miten sitä pitää varoa. Olen kuitenkin sen tähden jättänyt joogailun väliin parina aamuna, oikaissut vällyjen välissä itseni oikein suoraksi ja jatkanut unia tai sitten pysytellyt vajaan tunnin (kunnes poika herää) siinä lämpimässä, läsnäolevassa ja nimettömässä olossa, johon on niin helppo jäädä kun on vasta vähän havahtunut tähän maailmaan. Ahhh. Se on... täydellistä. Melkein tekisi mieli kiittää, että niska jumiutui. No, pihkura: Kiitos!