Hmmm.... hmmm. Jotain. Kuin eläisin rajalla. Kauanko tätä on jatkunut? Semmoista, että katselen molempiin suuntiin, en tiedä miten... vaikea ilmaista sanoin. Läsnäoloa, hiljentymistä, ajatuksia, hiljentymistä, ajatuksia, jännityksiä, läsnäoloa. On semmoinen kaipuu että... tahtoisi vain tipahtaa läsnäoloon, siihen rauhan ajatuksettomaan tilaan, aistimuksen tilaan ja jäädä sinne asumaan, ja silti pistän sinne vain yhden varpaan ja joskus koko jalkaterän, joskus sinne humahtaa vyötäröä myöten... Onko se rohkeutta mitä nyt tarvitsen? Itsekuria? Aikaa? Harjoitusta?
Samankaltainen tilanne fyysisesti. Tahtoo pudottaa hartiat alas, rentouttaa lihakset, nostaa kädet lapojen tuella hartiat rentoina, pudottaa hartiat sata kertaa päivässä, muistaa tehdä sen aika useinkin, palauttaa tietoisuuden epävakaista hartioista vakaaseen liikkumattomuuden tunteeseen lapojen tienoilla. Ja sitä kautta vieläkin alemmas, lantion seudulle, ja alemmas. Mutta hartialihakset ovat vielä liian vahvat, ne ovat tottuneet tekemään kaiken työn, itse asiassa ne tekevät paljon sellaistakin työtä mitä ei tarvitsisi tehdä lainkaan! Ne yrittävät, yrittävät nostaa minut ilmaan aina kun en ole valppaana!
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
4 kommenttia:
Säännöllinen hiljainen hetki päivittäin?
Joo. Niinhän se on.
Eipä tuohon voi muuta sanoa.
Pikkuhiljaa..
Blogissasi on mielenkiintoisia kirjoituksia, täytyy jossain vaiheessa palata uudelleen.
Hei! Niinhän se on, että vähitellen. Jotenkin tuli vaan semmoinen olo, että nyt pitäisi myös tehdä itse joku konkreettinen juttu. Niinkuin nyt sitten olenkin taas palannut tuohon (v:n ehdottamaan) päivittäiseen hiljentymiseen. Ja huomasin taas että eihän se olekaan niin vaikea järjestää :)
Tervetuloa uudelleen.
Lähetä kommentti