Croquis & muita intoja

Erikoista. Mistähän lähtien taglineni on ollut "voimistuvan läsnäoloa"? Koko ajan? Olen joskus aikoja sitten, mielestäni, kirjoittanut voimistuvaa läsnäoloa, enkä ole siihen sen koommin kajonnut. Mutta voimistuvan läsnäoloa kuulostaa arvoitukselliselta, monitulkintaiselta. Mikä voimistuu? En taida korjata sitä ainakaan toistaiseksi.

Viimeksi kirjoitin siitä, miten elämääni tuli yhtäkkiä yllinkyllin tilaa, kun kaikki tulevat taitto- ja opetustyöt peruuntuivat. Sittemmin tapahtunutta: minulle soitettiin ja pyydettiin tekemään isohkon aikakauslehden kansikuva. Muitakin kuvitustöitä on taas ilmassa. Jihuu! Jos kansihomma toteutuu, kuten nyt näyttää, siitä tulee näkyvin kuvitus, jonka olen koskaan tehnyt. Ja kyllä, kuvittaminen on mieluisinta puuhaa, mitä keksiä saatan. Joskus vuosia sitten oli yksi kesä, jolloin sain tehdä kuvituksia kokopäivätoimisesti. Olin älyttömän onnellinen enkä ollut uskoa, että joku vielä maksaa tästä onnesta. Sitten unohdin koko jutun ja sotkeuduin moneksi vuodeksi erilaisiin uusmediakuvioihin. Minun piti palaa niissä loppuun muistaakseni taas, missä se minun onneni olikaan. Onneksi sotkeuduin, onneksi paloin, onneksi muistin!

Koska olen täynnä intoa, tahdon avautua vielä seuraavastakin asiasta: croquis. Oi! Croquis!

Koko eilisen päivän piirsin ja maalasin vimmatusti luonnoksia kansikuvaa varten. Iltapäivällä pohdin, menisinkö illaksi joogaamaan vaiko Kuvittajien Tallille piirtämään alastonmallia, nopeita asentoja. Jooga olisi tietenkin parasta vastapainoa, mutta... jostain syystä päädyin kuitenkin croquis-iltaaniin. Ja se oli taivas! Minulla oli uutta, vahvaa syaanin väristä mustetta jota levitin siveltimellä, ja malli otti muutaman minuutin asentoja. Malli soitti samalla kitaraa, omia laulujaan, ja se pakotti meidät piirtäjät olemaan hiljaa ja syventymään tekemiseen tavallistakin intensiivisemmin. Croquista tehdessä kaikki itsekritiikki, tai ehkäpä koko itse, karisee pois, on vain havaitseminen, työ, leikki, ilo. Siinä lajissa lopputulokset ovat mielestäni toissijaisia, mutta muutamista piirroksistani olin hirmu ilahtunut. Ne näyttivät minulle välähdyksenomaisesti sen, minkä olen jollain tavalla tiennytkin; käsialani on kehittynyt hirmuisesti viimeisen vuoden aikana. Jäljessä on uutta voimaa, rentoutta, vaivattomuutta. Siinä on myös maalauksellisuutta - aiemmin olin piirtäjä, rajaaja. Mukaan ovat tulleet uudenlaiset värit, pinnat, aukijäämiset, avautumiset.

Voisin helposti jatkaa innostuksen aiheistani yön tappiin asti, itse asiassa eräät typografiset ja väriopilliset seikat ovat vielä tyystin käsittelemättä, mutta ehkä menen kuitenkin nukkumaan. Unetkin ovat olleet niin hurjan kiinnostavia viime aikoina!