On taas aamu maan päällä. Radiossa
soi Jore Marjorannan (ehkä - tässä tietoinen
googlettamatta-jättäminen) "Haaveet kaatuu". Se on
sydäntäraastavaksi tehty rokki-iskelmä siitä miten, no, haaveet
kaatuu, tapahtuu jokin suuri menetys. Minulle tulee kappaleesta olo,
ja saatan olla ihan väärässä, että efekti on laskelmoitu.
Kiinnostavaa että se toimii epäuskostani huolimatta: sydäntä
tosiaan raastaa, laulun sanat tuottavat ainakin hetkellisiä naarmuja. Vähän
kuin saippuooppera, joka kaikessa epäuskottavuudessaan kuohuttavaa
kuitenkin tunteita. Meissä on nappi. En tosiaan analysoi
kyseistä artistia, ihmettelen vain tunteiden tiettyä
automaattisuutta. Kevätaamu on kylmä, lumipenkat puoliksi mustat,
puoliksi kimmeltävät, tunnen huvitusta ja nimetöntä
kiitollisuutta.
Ei minulla ole uutta sanottavaa. Sydän on taas vain hieman pakahduksissa ja
tahtoo laulaa. Ja huhuilla ja riimitellä ja kiroilla ja vitsailla. Kaikessa rauhassa. Silmät ahmivat tätä kaikkea: koivunrunkoa valkoisine kihartuvine
viireineen, peltikatosta heijastuvaa kovaa valoa, kuusten
sinivihreitä torneja ja hilpeitä naakkoja parkkipaikalta vetäytyvällä
lumirajalla! NJÄ!
Kuka se olikaan se vanha Entti, joka
kertoi Pippinille ja Merrille että maailman alkuaikoina ilma tuoksui
niin hyvälle, että hän saattoi jäädä viikoksi vain
hengittämään?
Miten onkin niin, että elämä on
juuri tällaista, että voi istuskella ja makailla ja kävellä ja
seisoskella iloa tuntien?
Viime yönä oli naapurissa juhlat.
Meteli oli kova, laveaa mölinää ja huonoa amerikkalaista hard
rockia, en saanut unta. Yhden tai kahden aikaan kävin koputtamassa
oveen. Epämääräisen nuori mieshenkilö avasi ja tuijotti mua
silmät märkinä ja suu auki. Taisi pileistä puuttua naisia, ja
kyseessä oli ehkä jo pitempiaikainen tredi. Lupasivat humalaisen
hövelisti olla hiljaisempia. Haha, jonkin ajan kuluttua soi sitten meidän
ovikello, olisiko käynyt kutsu bileisiin? En noussut
avaamaan. Meteli rauhottui hieman, mutta valvominen jäi mulla
päälle, enkä nukkunut lukuunottamatta joitkin katkonaisia pätkiä.
Nähtävästi kun on joskus
unettomuuden makuun päässyt, kroppa sen muistaa ja siihen palaa kun
tilaisuus avautuu. Outo tapa. Enkä voi sille mitään. Ainakaan nyt.
Väsyneenä mieli on alttiimpi alakuloon. Mutta ei nyt, ei nyt. Ellei
tätä hiljaista, kaunista poltetta voisi sanoa alakuloksi. En tiedä.
Tämä on kaskeamalla valloitettu maa, joku vielä tietää.
Käyn keittämässä toiset kahvit ja
sitten, sitten suunnittelen paperille, miten vietän seuraavan
kuukauden töitteni parissa. Voihan sitä suunnitella! Sen jälkeen ehkä
maalaan sen saman, ja se voi näyttää ihan toisenlaiselta.
1 kommentti:
According to Stanford Medical, It's really the ONLY reason women in this country get to live 10 years more and weigh on average 19 KG less than we do.
(And by the way, it is not about genetics or some secret-exercise and EVERYTHING about "HOW" they eat.)
BTW, I said "HOW", not "what"...
Click on this link to uncover if this quick questionnaire can help you decipher your real weight loss possibility
Lähetä kommentti