Tuulee

Yllättävä rauhallinen hetki. Pihaamme on pesiytynyt jo usean päivän ajan karavaanareita pohjoisesta, mutta yhtäkkiä kaikki ovat jossain, minä ja nukkuva vauva vain kotona. Ihmeellistä kun saa olla yksin sisällä eikä tarvitse edes kokata kenellekään. Tuulee sisään kaikista ikkunoista, savu tuoksuu, en jaksa ajatella niitä metsiä. Mitä muuta tässä hullussa maailmassa voi tehdä kuin koettaa säilyttää pienen rauhallisen saarekkeen, nykyhetken kokoisen?

Viime yönä se oli vähän haastavaa, mietin joutavia pyöriessäni hikisissä lakanoissa, ja aamuinen tekstiviesti selvensi, että mitään mietittävää ei olisi ollutkaan. (Vaikka eihän siihen oikeasti tekstiviestiä tarvita, mutta nyt siitä kyllä oli apua :)). Tiedän jo, että ennen matkaa nukun pari yötä huonosti. Enkä stressaa siitä, että vähän stressaan.

Parhaat oivallukset, tai kirkastumiset, ovat usein paradokseja: siedän itseltäni yhä vähemmän onnettomana olemista. Mutta jos sitten olen onneton, siedän sitä yhä paremmin. Haha!

Hoksasin tässä yksi päivä että "muutoksen tuulet" on ihan kirjaimellinen sanonta. Että tosiaan, tuulihan aina kertoo, että säätila on muuttumassa. Nyt tämä kummallinen helle on kai vaihtumassa johonkin coolimpaan. Päivät näyttävät! Ja tänä kesänä tuuli tuo kirvoja, perhosia, kaukaisten tulipalojen savuja. Vauva on ulkona vaunuissa, nyt jo hereillä, kuuntelee ihmeissään tuulen ääniä, katselee lehvästön villiä liikettä, tavallisesti se olisi jo huudellut äitiä hakemaan pois.

Hurjaa että tuuleekin! Näyttää kuin pensaat olisivat lähtemässä juuriltaan! Mitähän!