sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Baby steps

Pyhäinpäivänä kävimme eräässä keskustan kahvilassa, tapasin rakkaan ystävän. Poikanen sai kamalan itkukohtauksen heti kun pistin auton parkkiin (en ole vielä uskaltanut lähteä sen kanssa liikkeelle julkisilla). Tuommoiset tilanteet ovat vielä mulle aika jännittäviä... ulkona oli kylmä ja sillä oli sen verran vähän päällä etten tiennyt tarkeneeko se sylissä, joten laitoin sen rattaisiin lampaantaljalle, ja se jatkoi huutoa. Sydän pamppaili kun saavuin kahvilaan hysteerisen vauvan kanssa. Mutta ihanaa on se että se aina rauhoittuu sylissä tai viimeistään rinta suussa.

Olen ihmetellyt, että miten voin liikkua ton kanssa kun se on ”ajan suhteen anarkisti”, kuten jossain sanottiin, se ei noudata tän maailman kelloja, vaan haluaa rinnalle joskus kahdenkymmenen minuutin ja joskus tunnin välein. Mutta harvoin harvemmin (paitsi yöllä). Enkä mä tosiaankaan tahtoisi ruveta toistaiseksi koulimaan sitä minkään maailman aikatauluihin.

Nyt tajuan, että olisin eilen voinut heti rauhoittaa lapsen rinnalla, ja lähteä vasta sitten autosta. Ensi kerralla. Eilinen retki oli tosi opettavainen; ymmärsin jotenkin syvemmin että mun pitää vaan mennä vauvan tahdissa, syöttää sitä ja pitää sylissä tai liinassa aina silloin kun sen on tarvis. Ei saa olla kiire – silloin voin mennä melkein minne vaan sen kanssa. Ja kun vielä opettelen laittamaan sen liinaan kehtoasentoon, niin sitten voin imettääkin sitä melkein milloin ja missä tahansa (ei mua hävetä imettää useimmissa paikoissa, mutta ulkona on liian kylmä imettää ilman liinaa, ja talvihan tässä on edessä, koko sen ajan kun se on pikkuvauva). Poika niin tuntuu tykkäävän mukana kulkemisesta, liikkeessä olemisesta. Eikä se itke jos se saa mitä se tarvitsee. Näinhän sitä on lapsia kuljetettu menossa mukana iät kaiket.

Ei kommentteja: