Siivoaminenkin on vastedes vähän helpompaa, kun tavara on vähentynyt ja jäsentynyt. Eilen illalla oli tosi onnellista kellahtaa nukkumaan lopen väsyneenä. Nukuin sikeästi, tietenkin työstä uupuneena, mutta tuntui myös siltä kuin ympäröivä selkeys ja kauneus loisivat lisää tilaa unelle. (Hassua, että se toimii pimeässä!)
Mitä vähemmän tavaraa ympärillä, sitä tyytyväisempi näköjään olen. Ennen se oli vain kaukainen haave tai idea, mun oli hirveän vaikea heittää mitään pois. Vähitellen se on käynyt helpommaksi ja helpommaksi. Se alkoi silloin kun mies muutti ensi kerran mun luo. Jouduin tekemään tilaa miehelle. Se jatkui, kun muutimme tähän mökkiin – täällä ei ollut yhtä paljon säilytystilaa kuin edellisessä kämpässä. Ja kas, se pääsi todenteolla vauhtiin tän raskauden aikana - siis tilaa uudelle tulokkaalle. Huomaan, että olen paljon krantumpi myös sen suhteen, mitä tänne enää hankitaan; kun kaikelle on paikkansa ja käyttönsä, voi katsella jokaista uutta hankintaakin sillä silmällä, onko sille tilaa ja onko siitä oikeasti hyötyä.
Tiedän ja tunnen, että fyysinen tila ja selkeys on myös sisäistä avaruutta ja kirkkautta. Ja päin vastoin, sotku jota luon ympärilleni heijastaa sisäistä sotkua, ehkäpä haluttomuutta ottaa vastuuta. Täytyypä kyllä sanoa, että on ollut valtavan iso työ, kolmen vuoden pituinen, raivata pois sotku, jota olen kerännyt kolmekymmentä vuotta. Juuri nyt ollaan selvillä vesillä, mutta eihän se elämän aikana lopu – aina pitää luopua eilisestä ja edellisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti