Havahtuminen

Elämä on ollut hyvin työntäyteistä, ja sama tiivis meno jatkuu vielä viikon tai kaksi. Opetustyö on alkanut, ja olen taas huolehtinut ja viettänyt joitakin unettomia öitä sen takia. Eilen hiljentymis-illassa oivalsin, miksi. Kyllä, se on varmaan stressiä. Mutta paljon olennaisempaa on nähdä, että elämä yrittää nyt kaikin keinoin näyttää minulle jonkin uuden totuuden, jota en ole oikein osannut ottaa vastaan. Elämä ravistaa minut hereille keskellä yötä, se antaa minulle migreenin, se keksii kummallisia unikuvia - se tekee kaikkensa, jotta heräisin. Eräänä unettomana yönä vaivuin hetkeksi horteeseen ja aloin heti nähdä hyvin elävän tuntuista unta: erittäin ponteva ankka seurasi minua metsässä ja koetti herättää huomioni kaikin keinoin. Se pyöri maassa, vipelsi ympärilläni, kiipeili puissa, asettui outoihin asentoihin, vikisi ja räpytteli... minä olin kiusaantunut ja yritin vältellä ja pakoilla sitä, mutta se seurasi minua kaikkialle. Miksi se yritti herättää huomioni? Koska se oli järjettömän, palavan, kertakaikkisen rakastunut minuun! Ja minä yritin olla kuin en huomaisi mitään.
Eilen hiljentyessäni tämän unen ja muutaman muunkin asian merkitys pulppusi äkkiä pintaan hyvin kirkkaana ja selkeänä: elämä rakastaa minua ylenpalttisesti ja koettaa havahduttaa minut totuuteensa, ja minä hölmö koetan vain tuudittautua tavalliseen stressiini ja vanhoihin pelkoihini. Ikäänkuin jokin olisi tärkeämpää kuin rakkaus! No, onko? Tänään minun on pakko, tänään minun on kunnia vastata, että ei, ei ole. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin rakkaudella. Stressaapa siinä!