Tänään olen pohtinut, en edes pohtinut, oleillut sellaisen asian kanssa kuin että mitä minä oikeastaan tiedän. Jonkinlaista kauhunsekaista helpotusta on ilmassa, päästän jostakin irti tai jokin päästää irti, tai jokin on päässyt irti avaruusaluksessa, en tiedä mistä mutta jotain tapahtuu, ehkä. Järjen, väittelyn, tieteellisen tietämisen tasolla en tiedä yhtikäs mitään, mulla ei ole ainokaistakaan saati pitävää argumenttia läsnäolo- ja hiljentymis-asioiden puolesta. Ei mitään todistetta eikä mitään todistettavaa. Mutta ei mulla ole oikein mitään tietoa mistään millään muullakaan tasolla. Ei hajua jumalasta, kuolemasta, tarkoituksesta. Ei mistään mitä en koe itse. Menneet kokemukset voivat olla satuja vaan, ja jopa tämänhetkinen kokemus, se on vain - huu. Seuraan jotain, mikä tuntuu "oikealta", "laskeudun" johonkin mikä tuntuu hyvältä (tai sitten pahalta mutta "tarpeelliselta", ties miksi), koen "laajenemista", yhtä lailla voisin sanoa että mua pyörryttää tai olen varmaan tulossa keski-ikäiseksi tai yxfghjkl hfd.
Olen lukenut kaikenlaista, ja luettu värittää tai ohjaa tulkintoja kokemuksistani. Käytän sanoja, joita olen kuullut käytettävän, kuvaamaan kokemuksia, jotka... menivät jo, tai o v a t n y t. Joskus lukemani tuntuu oikealta - siinäpä painava todiste. Älytöntä, etten tiedä mitään painavampaakaan.
Tässä sitä vaan. "Läsnäolo", mitä? Oikeastaan en voi jatkaa tämän kirjoittamista, tämä ei johda mihinkään. Ha! Olla vaan täysin tai tyhjin siinä mitä on. Mitä tahansa hyvänsä pahansa onkaan.
Absurdia, että mun pitää nyt ruveta taittamaan kehitysyhteistyö-aiheista artikkelikokoelmaa.
Suomen paviljonkiin Venetsian biennaalissa 2024
1 vuosi sitten
3 kommenttia:
Tämmöistä tää on. :-)
Itse olen maistellut samaa asiaa, heittänyt sen ilmoillekin: "Minä tiedän!" En tiedä mistä tiedän, en tiedä miksi tiedän - enkä tiedä mitä tiedän. Eli oikeastaan en tiedä yhtään mitään.
Sulateltuani tuota, päädyin toiseen sanaan: minä luotan. Minulla on luottamus johonkin omaa mieltäni suurempaan. Luottamus, että kävipä minun elämässäni miten tahansa, niin kaikki on oikein (koska väärää ei ole) ja kaikki on lopulta minun parhaakseni. Enkä minä löydä tähän luottamukseen muuta perustetta kuin tähänastisen elämänkokemukseni. Sekä sen, että olen kuullut ja kuulen samaa viestiä useiden muiden ihmisten suusta.
Hyvä olla tietämättömän luottavainen.
Jep jep.
Se on hassua, mutta oikeastaan samat jutut pätevät, luottipa omaa mieltään suurempaan tai ei. Jos katsoo että suurempaa ei ole, niin silloinkaan sitä väärää ei ole, ja oli miten oli, kannattaa elää niin mielekkäästi kuin voi, ja tämä nyt tällä hetkellä tuntuu mielekkäältä että seuraan omaa kokemustani ja sitä mikä tuntuu oikealta.
Spekulaatiosta huolimatta: Kyl mieki luotan tai siis paras luottaa kun ei tässä oikein muulle mutkalle ehi ja pää pieni tulee kipeäksi ajattelusta.
:D
Mikä se sellainen kaikenkattava älykkyys/Jumala/Elämä oikein olis joka toimis vain jos siihen luottaa. Tai peräti uskoo.
Sama juttu täällä: muulle mutkalle ei ehi ja ajattelu vetää vatsan kuralle. 8-)
Kiitos, Anu.
Lähetä kommentti