tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

No nyt en ole kypsänä.

Olin sunnuntaina Katjan raakaruokakurssilla tai -brunssilla tai miksikä sitä nyt sanoisi. Ihana ja inspiroiva ja hyvin herkullinen iltapäivä. Täytettyjä herkkusieniä, kesäkurpitsa"pastaa" pähkinäkastikkeella, suklaakakkua masikkamoussella. Nyt pähkäilen pähkinöiden ja kasvisten ja kehnon blenderini kanssa, mitä kääk sitä seuraavaksi ateriaksia keksisi... ideoita on, mutta ne tulevat ja menevät, ja puuttuu kuivuri, puuttuu kaikenlaista! Eilen tein itselleni ja lapsille aika onnistuneen raakakeiton porkkanoista, pähkinöistä ja siemenistä sun muusta mitä kaapista löytyi, poikakin suostui syömään sen, hokien "ihmeellisen makuista" - mutta kahden tunnin kuluttua meillä kaikilla oli kova nälkä, hahhaa! Hiukan tuhdimpaa pitää opetella tekemään. Luulin kyllä laittaneeni aika tavalla sitä oliiviöljyä...

No, tämä on tämmöistä opettelua. On hauskaa katsella itsessään sitä joka pitää kiinni vanhasta (en tarkoita että ruuan kypsentäminen tms olisi vanhaa sinänsä, vaan ne omat tavat ja kiintymykset ja käsitykset, olivat ne mitä hyvänsä). Se on aika hyvä karikatyyri, puupää, ei voi laittaa näin paljon pähkinöitä kun niiden kilohinta on ainakin 14,95e, turha edes yrittää kun en kuitenkaan keksi mitään ja hyväähän tää on nyt mutta entäs kun syöt tätä kolmatta päivää.

Mutta tietysti vielä hauskempaa on kun ei pidä kiinni. Päivässä tuntuu olevan kovin vähän tunteja siihen nähden mitä kuvittelee tahtovansa tehdä. Kuvittelun pilvi on onneks häilyvä ja ohut, läpinäkyväkin usein. Sen läpi... teen mitä teen. Kohta meen laittamaan muhevan salaatin, ja ehkä eilisen kokeilujen jäljiltä jääkaapista löytyy kummallinen kastike tai kaksi.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Puhdasta raivoa

Viikonloppuna olin lopen kyllästynyt ja raivoissani. En oikein ymmärtänyt mistä se raivo tuli, sille ei ollut mitään selkeää syytä. Mä en halua tätä elämää! Juu, kyllästynyt perheeseen, itseeni, toisten hoitamiseen, mutta myös vain jonkinlaista puhdasta raivoa täynnä.

Kyllä mä pari kertaa muillekin ärisin kun se ei vaan pysynyt sisällä mutta aika paljon sitten vaan oleilin sen olon kanssa ja olin kuulolla. Oloon liittyvät vihaiset ajatukset oli aika vahvoja ja kuuntelin niitä toistaen "se oli ajatus". Tukalaa, voin kertoa, mutta paljon helpompaa kuin se että olisin pääsääntöisesti huutanut ja paiskonut tavaroita, kun se ei yleensä paranna oloa. Siivosin, järjestelin, välillä vihaisesti, mies ehdotti että ottaisin lauantai-päivistä vapaapäivän itselleni, kun hän siis on viikolla pitkät päivät töissä. Sopiihan se! Vaikka olin niin vihainen että hädin tuskin pystyin myöntämään että sopii.

Oloja tulee ja menee, kuten tiedätte. Tuli maanantai-aamu, ja rauha. Ei tietoakaan siitä sietämättömästä energiasta. Ihanat lapset, pitkä leppoisa päivä, rauhallinen olo. Järkevä olo. Mennään päivärutiinin mukaan, säännölliset ruoka-ajat, vapaata leikkiä, ulkoilua. No sitä semmosta. Ja kas, ensimmäistä kertaa tuo kohta-yksivuotias nukkui vain yhdet päiväunet ja MENI AIKAISIN YÖUNILLE, joten meillä oli illalla pari tuntia täysi rauha ennen omaa nukkumaan menoa. Ihmeellistä! Juuri tuo asia on mua ehkä eniten riivannut, että illallakaan ei ole hetken rauhaa, ja mä en osaa mennä sillä sekunnilla nukkumaan kun vauvakin menee. Väsyn kun en nuku tarpeeksi. Jne. Mutta nyt asiat ovat muuttumassa, taas.

Rauha on edelleen. Jotenkin näen, että vaikka tapahtumilla ja tunteilla oli kaikenlaisia... "sisältöjä", jopa "käänteitä", ne eivät välttämättä olleet lainkaan sitä miten mä ne tulkitsin, eivätkä, miten tän nyt sanois; MEILLÄ EI OLE AAVISTUSTAKAAN MITÄ TAPAHTUU. Pinnan alla, niinku. Kuvittelen että tästä on kyse. Mutta se viikonlopun energia, se oli vain voimaa, joka nyt sai seurakseen sen verran älykkyyttä että sillä oli mahdollisuus muuntua... siksi tai täksi tai tuoksi, joksikin uudeksi jonka aika vain oli nyt, eikä vanhassa ollut mitään vikaa mutta se oli vain aikansa elänyt. Noh, ihan liikaa sanottu tämäkin, arvailua, en tiedä mistä oli kyse. Loppujen lopuksi tietysti... ei-mistään.

Mikähän muuten on raivo-sanan alkuperä? Pitääpä tutkia. Vähän samanlainen sana kuin riemu. Jotenkin puhdas, ei-arvottava ilmaus.

Edit: Hehee. Raivo, takaraivo -> pääkallo. Pääkoppa, kuppi, malja, kuppi nurin, malja vuotaa yli.