torstaina, marraskuuta 20, 2008

Kysymys rakkaudesta

Kävelen hitaasti ja nautiskellen. Mulla on jalassa kengät jotka kopisevat, rytmi kuulostaa mukavalta. Olen etuajassa. Mies jolla on laajentuneet pupillit, ohittaa mut ja sanoo: "Joo kyllä minäkin tässä kävelen ihan rauhassa, katselen maisemia! Mutta kohta alan huutaa kuin pieni eläin, ei tarvitse pelästyä." Annan miehen pyyhkiä ohi ja jään seuraamaan, minkä kohtauksen hän on päättänyt saada. Ihan kohteliasta varoittaa mua. Kohta mies kaartaa ajokaistojen puolelle ja alkaa karjua ikkunoille: Pera! Pera! Jostain korkealta kuuluu toisen miehen ääni, käskee huutajan matkoihinsa, hänellä on naisseuraa, huutaja perääntyy luimistellen ja syljeksien. Minulle tulee mieleen, että kadulla voi siis erottua (paitsi karjumalla kuin eläin, myös) kävelemällä hitaasti ja kiireettä. Lähden nykyään ajoissa, siihen ei oikeastaan ole mitään syytä, mutta seurauksena on se että saan kävellä hitaasti, katsella kaupungin valoja ja lätäköitä ja jäädä tilaisuuden tullen rauhassa juttelemaan tuttujen tai tuntemattomien kanssa.

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, mitä rakastan luonteenomaisesti. Mun suuret rakkaudet ovat kauneus ja toiset ihmiset (ihmisten seura). Niistä nautin ehkä eniten ja useimmin tässä elämässä ja niiden kautta mulle usein avautuu läsnäolo. Rakastan kyllä muitakin asioita mutta jos valitsen vain kaksi, valinta ei ole vaikea.

Musta olisi kauhean hauska kuulla, mitä asioita sinä, joka satut lukemaan tätä, rakastat luonteenomaisesti? Vastaa tähän tai kirjoita aiheesta vaikka oma blogimerkintäsi, jos huvittaa.

Edit: Hmm, tuntui että voisi vielä täsmentää... minä rakastan tietysti yli kaiken rakkautta, koska se on lopulta olemukseni, ja miestä, koska olen nainen. Mutta tässä puhun luonteenomaisista rakkauksista, jotka ovat eri yksilöillä ehkä aika erilaisiakin.

5 kommenttia:

olematon kirjoitti...

Vastasin pienesti blogissani.

Lara kirjoitti...

Heititpä hyvän, Anu.

Minä rakastan; rakastan rakastaa. Se on ykkösasia.

Sitten rakastan Ihmettä, sitä jotakin ymmärryksen yli menevää ulottuvuutta joka voi ilmetä ihan missä vain. Kun näen (koko ruumiillani) kauniin maiseman takana Ihmeen, se ei ole enää ”vain” kaunis vaan Ihmeellinen, sanoinkuvaamaton. Kun kohtaan toisen ihmisen ja yhtäkkiä aukeaa Ihme, niin pienikin sananvaihto, katse, kosketus, muuttaa minussa jotakin, avaa jotakin, saa minut soimaan. Sitä rakastan.

Ja rakastan värejä, värien ja muotojen harmoniaa. Rakastan koskettaa kaikkea luonnollista: toista elävää olentoa, multaa, vettä, pullataikinaa. Rakastan hiljaisuutta, tuulen huminaa puiden latvoissa, lintujen liverrystä, aaltojen kohinaa, puron solinaa.....näitä olisi niin PALJON!

Tehdään tästä jatkosarja, jooko.
Koko elämän kestävä tuotantokausi.

Rakkaudessa, Lara

Pilviharso kirjoitti...

Minäkin luonteenomaisesti varmaan rakastan rakastamista. Jollen saa rakastaa, voi todella pahoin. Rakastan ihmisten ja eläinten ohella myös itseäni, vanhemmiten yhä enemmän. Hienona hetkenä voisi ylistää rakastavani koko elämää, mutta viimeisten aikojen rankat elämänkokemukset ovat liian hyvässä muistissa, ei passaa sillä nyt hehkutella.

Anu kirjoitti...

Hei! Olipa ihanaa lukea näitä.

Olematon: kommentoinkin jo blogissasi, kuten huomasit.

Lara: Hyvin sanottu ihmeestä... nyt kun asiaa katselen, kyllä siihen mitä mä kutsun kauneudeksi, sisältyy Ihme... kauneus (useimmiten luonnon kauneus, mutta joskus myös taiteen tai muun ihmisen tekeleen), on aina (niin kauan kuin muistan) pystynyt avaamaan mulle jotain siitä, siis Ihmeestä.

Muistan kun joskus parikymppisenä vakaumuksellisena ateistina tajusin hieman kiusaantuneena että toisinaan (usein juuri kauneuden edessä) olen niin ääriäni myöten täynnä kiitollisuutta, että hetkittäin melkein toivoisin että olisi jumala jolle sen voisi osoittaa. :D

Pilviharso, hauskaa että toit itsensä rakastamisen esiin. Se kuulostaa niin lempeältä. Eikä kai se loppujen lopuksi eroa juuri mitenkään toisten rakastamisesta... hm, mulle ei ehkä spontaanisti olisi tullut mieleen sanoa että rakastan itseäni, mutta tottahan se on, sitä ihmettä mikä ilmeisesti on sisimpäni, rakastan hirmuisesti, ja juuri tätä ruumista ja persoonaakin kohtaan tunnen ajoittain suurta hellyyttä, huolenpitoa ja huumoria.

olematon kirjoitti...

Huomasin :)