Onko mysteeriä?

Hiljaista. Heräsin särkyyn ja olen parannellut sitä pitkän aamun, aamulta tuntuu vieläkin vaikka lyhyt päivä alkaa jo himmentyä.

Kuten olen kertonut, jokin aika sitten kaikki tulevat työni peruuntuivat. (Tai eihän tuleva tietenkään voi peruuntua, kun sitä ei ole olemassakaan, vaikka toisaalta mikään muu kuin tuleva ei voi peruuntua, sillä nyt-hetki ei mitä ilmeisimmin voi peruuntua, ja mennyt on jo mennyt pois sellaisten mahdollisuuksien piiristä. Täsmällisemmin ilmaisten, otin siis taannoin kynän ja yliviivasin joitakin sanoja pienestä mustasta kirjasta.) Kuvittelin, että tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että voisin tehdä vielä vähemmän opetustyötä ja sen sijaan jotain muuta.

Eilen kuitenkin kuulin hyvin kiinnostavasta opetustehtävästä keväälle. En panisi lainkaan pahakseni, jos sitä todella tarjottaisiin minulle. Työ liittyy aihepiiriin, johon olen läpikotaisin rakastunut. Tämä kaikki on kovin kutkuttavaa: elämä antaa, ottaa pois tarpeettoman, vilauttaa jotakin mahdollisuutta ja kenties antaakin jotain muuta, eikä minulta kysytä, minun tulee vain katsoa ja havaita, ilman tunteilua.

Päänsisäinen virtuaalitodellisuuteni tarjoaa nyt monista tutuista osasista koostuvaa mielikuvitushahmoa, joka nauraa minulle, kun teen ihan tavallisista asioista jotenkin ihmeellisiä. Ei siinä mitään mystiikkaa ole, asiat vain tapahtuvat tai eivät tapahdu! Ja sana ”elämä”, sekin tuntuu jotenkin kuluneelta, liian monen omaisuudelta, kuin Stairway to Heaven autoradiossa, tai Times New Roman monistenipun sivuilla. Mutta en anna periksi tottumukselle, en ainakaan nyt. Elämä on ehkä kauneimpia sanoja koko Suomen kielessä. Itse asiassa, kirjoitettuna se vasta näyttääkin kauniilta. Elämä. Tai pienellä,
elämä
- kaunis, jopa tällä Times New Romanilla, jolla tietenkin kirjoitan.

Onko mysteeriä? Onko ihmettä? Sehän riippuu minusta, ja vähän sinustakin, mielikuvitushahmo hyvä. Onko kaikki tässä, ajatusten, toiveiden, halujen, pettymysten ja mielikuvien kieltämättä arkisella kehällä? Vai laskeudunko läpi näiden virtuaalisten olentojen tänne, reaaliseen, värähtelevään, huikaisevaan, äärettömään todellisuuteen? Jonka tunnen ensin mahassani, sitten laskeutuessani, vähä vähältä, joka solussani? Nämä kaksi todellisuutta, todellisuuksia kai molemmat, ovat tässä ihan päällekkäin, kuin rinnakkaiset ulottuvuudet, jotka eivät koskaan kohtaa.