sunnuntaina, elokuuta 23, 2009

Lähettiläitä

Mulla oli parin kolmen-viikon unettomuusjakso, ensin nukuin katkonaisesti ja sitten valvoin osia yöstä ja sitten kokonaan, yöt alkoivat kulua lopen uupuneessa huurussa. Päivisin, no, voimme kuvitella. Rupesin epäilemään, miten suoriudunkaan alkaneista töistä. Pitäisikö vain ottaa lapsi hoidosta ja jatkaa kotona... No, siihen asti väsyneimpänä päivänä, viime viikolla, mulle soitti vanha tuttava, joka kertoin kärsivänsä stressistä ja sen seurauksena unettomuudesta, oli kuullut yhteiseltä tutulta että mulla oli lapsen tultua ollut unettomuutta, ja kysyi neuvoja. Skarppasin, en sanonut mitään nykytilanteestani vaan kerroin että kaikkein tärkeintä on saada stressitaso laskemaan, kaikin mahdollisin keinoin. Kerroin niistä lukuisista konsteista joilla mä jaksoin aina yhden hetken ja yön eteenpäin, ja lopulta toivuin. Mainitsin kyllä, että unettomuus saattaa uusia kun sille on kerran herkistynyt, mutta sittenhän on nämä konstit käytössä, kertaalleen testattuina, se on jo helpompaa. Puhelun jälkeen olo oli selkeä. Tosiaan, mulla on kaikki nämä konstit, nyt vaan illat rauhotetaan, joogaa, vähemmän kahvia, jos valvottaa niin yöpala ja lämmintä maitoa, saunomista, rentoutumista nautiskelua. Lempeitä iltakävelyjä, meditaatiota, rauhallista hengitystä. Eikä huolta yhdestä yöstä, kunhan suunta on rennommaksi. Tajusin että olen vaan mennyt vähän ylikierroksille ja nyt rauhotutaan. No, nää konstit todella tepsii. Nyt olen taas nukkunut paremmin, ehkä joka toinen yö valvon osan yöstä mutta suunta on ihan selvä.

Niin. Viime aikoina on elämä on ohjaillut itseään hupaisilla tavoilla. Kerron joskus lisää, mutta perjantain Taiteiden yöhön liittyvä pikku esimerkki: oltiin parin tutun perheen kera Tuomarinkylän kartanolla, Kengurumeininki soitti ja lapset pomppivat. Menimme rouvain kanssa kolmisin kahville ja kävimme pöytään, jossa istui valmiiksi joku mies. Olin toivonut että voisimme jutella keskenämme, mutta mies halusi osallistua, hieman humalaisella nuotilla. Ilmeni, että hän on runoilija, tai siis sen hän ilmoitti ensimmäisenä. Lausui meille viimeisimmän runonsakin. Olisin voinut vaihtaa pöytää, känniset runoilijat, aagh. Muut naiset sen sijaan suhtautuivat suvaitsevammin, huvittuneesti, ja se tarttui minuunkin. Päädyimme puhumaan runoudesta ja kääntämisestä, ja jokainen meistä naisista tunnusti että on elämänsä aikana kirjoittanut pöytälaatikkoon. Siitä sukeutui ihan leppoisa kahvihetki, kunnes runoilijan lapset ryntäsivät vaatimaan istumapaikkojaan. Eilen illalla kun poika oli mennyt nukkumaan, otin luonnoskirjan, ajattelin piirtää jotain. Aloinkin kirjoittaa, siitä tuli runoa, ja se vaan virtasi, täysin vaivatta. Kirjoitin kaksi pitkähköä runoa joihin ihan itsestään muodostui joku alku ja loppu ja pointti. En ole aikoihin tehnyt runoja, paitsi niitä hieman runomaisia tekstejä joita tässä blogissa joskus ilmenee. Merkillistä oli se helppous! Se etten oikeastaan tehnyt mitään.

10 kommenttia:

olematon kirjoitti...

Nooooooo! Missattiin Kengurumeininki ja noin lähellä!

Anu Välitalo kirjoitti...

Kävi mielessä että olisitteko siellä!

olematon kirjoitti...

Oltais varmasti oltu jos ei oltais oltu mökkeilemässä ja oltais ees tiedetty keikasta.

Anu Välitalo kirjoitti...

Olisitteko tosiaan olleet!!? :D

olematon kirjoitti...

Kyllä siis jos miljoona eri jossia olis toteutunu :D

Anu Välitalo kirjoitti...

Parempi kyy pussissa kuin miljoona jossia jotka oksaa sahaa.

olematon kirjoitti...

Jos tätillä ois munat, se ois setä :) ...on äidilläni tapana sanoa.

Anu Välitalo kirjoitti...

Kyllä äiti tietää.

olematon kirjoitti...

Vähänx su o hyvä sanoo ku ite oot :)

Anu Välitalo kirjoitti...

Se täs oli taka-ajatuksena :)