sanoo poika. Nousee seisomaan stereoita vasten, painaa playtä ja saa vanhan sikhitekno-kasetin soimaan yhdettätoista kertaa päivän aikana. Hekottaa ja hetkuttaa lantiota. Kahdeksankuinen, mutta ei tunnu enää useinkaan niin vauvalta... nyt norppapää pilkottaa näytön takaa, se kaluaa kannetta Van KANTTA JA P äsi käsiks näppäimiinkin. pitÄä pitÄä taukoa.AA
Mies tuli mettästä, reidessään karmeat karhun kynnenjäljet. Tai ainakin jonkin karahkan. Mietittiin pitääkö haavoja lähteä puhdistuttamaan ensiapuun mutta sitten se lorotti haavaan TOSIVAHVAA desinfiointiainetta ja kieriskeli hetken tuskissaan. Ei lähdetä. Ehkä kumminkin Maailma kylässä –festareille, tai sitten ei. Mulla on erinomaisen päättämätön olo. Haluaisin mennä juoksulenkille, gourmet-illallisen ja baariin kavereiden kanssa, yhtä aikaa. Vaan nukkua. Omaa aikaa. Olla perheen kanssa. Suututti kun mies haavoitti itsensä. En tiedä miksi.
Mutta nyt on taas rauha, ihan tässä vaan, tämän virkkeen myötä, näine hyvineni. Kun perustin Hiljaisen tienoon, päätin että voisin sen avulla palata nahkoihini aina kun on tarvis. Usein on. Toimii.
Uloshengitys. Välillä mä tarvitsen sen että mies päättää.
Meillä oli kaksi tuttua pikkutyttöä taas yötä hoidossa. Kasvimaa on ollut täysin heitteillä, laitoin tytöt hommiin, porukalla tehtiin tietenkin. Hyvä diili! Nyt meillä on pienten käsien kylvämää porkkanaa, salaattia ja retiisiä itämässä, useampi siemen samassa reiässä, eivätkä tytöt ehtineet tapella ja kaatuivat yöksi petiin uupuneina. Isompi tytöistä oireilee perhejuttuja, vaatii jäätelöä heti ja kaakao on pahaa ja mun tädin vauva on söpömpi kuin teidän ja mummolan kasvimaa on paljon isompi. Jostain hän on niin kovasti paitsi. Eikä ole vaikeaa arvata, mistä. Silti käytös ottaa pattiin, eikä tyttö saa positiivista palautetta jota kyllä todella nyt tarvitsisi. Enkä mä huoli moista tyranniaa ja epäsopua tähän taloon, joten olen tavannut pitää tytölle ankaria palautetuokioita jotka päättyvät kehuihin joista ei voi kiemurrella. Tyttö kuuntelee saarnojani aika hämmentyneenä ja käyttäytyy niitten jälkeen paljon ystävällisemmin. Musta tuntuu aina, että tyttö on ”annettu” mulle vähän niinkuin harjoitukseksi tulevia koetoksia varten (ja saattaa mullakin olla jokin outo mutta tarpeellinen rooli tytön elämässä). Oma poikani on vielä aika syyntakeeton, mutta ajat muuttuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti